Hasse spelar gitarr och sommaren är inte längre här. Montakohan kielioppivirhettä sain tuohonkin lauseeseen tungettua. Sanajärjestykset kun tapaavat heittää häränpyllyä, vaikka lukion aina niin äkäinen ruotsinopettaja hakkasi Medvind-kirjasarjan paksulla harjoituskirjalla puisiin päihimme ruotsin kielen sanajärjestysääntöjä kolmen vuoden ajan. Tuloksen näette tässä. Osaan kyllä tuota toista kotimaista lukea yllättävän hyvin ja puhettakin ymmärrän jonkin verran, mutta kirjoittaminen ja puhuminen ovatkin sitten työn ja tuskan takana.
Rökning dödar. Niinhän siinä käy, ennemmin tai myöhemmin meille kaikille. Kuudentena aamuna vieroitusoireet olivat suuremmat, kuin koko viikon aikana. Tupakkaa teki mieli todella paljon heti herätessä. Pikkupiru ilmeisesti jäi vielä nukkumaan, koska ei tullut nauttimaan aamukahvia kanssani ja mieliteotkin karisivat unenpöpperön myötä pois. Sitten abivuoden en ole ollut yhtäjaksoisesti yhdeksää päivää pitempää aikaa polttamatta. Viimeisen vuoden aikana lopetusyritykset ovat kariutuneet viimeistään kuudentena päivänä, joka varsin usein osuu viikonlopulle, kuten nytkin. Todellinen tulikoe on vielä tekemättä, eli baarissa en ole käynyt. Itse asiassa yleensä joka viikonloppu tekemisen puutteen iskiessä tulee halu lähteä käymään baarissa yhdellä tai kahdella, mutta nyt ei vain kiinnosta.
Moni sanoo, että tupakkaan palaa vuodessa rahasumma, jolla matkustaisi Thaimaaseen viikoksi. En kyllä haluaisi edes lähteä Thaimaaseen lomalle ja todennäköisesti käyttäisin nekin rahat ennemmin vaikka levyihin. Kansalaisia kuitenkin valistetaan aina siitä, että tupakkaan kuluu rahaa uskomattomia määriä, mutta onko kukaan keksinyt valistaa alkoholiin kuluvista rahoista? Jos kaksi ihmistä polttaa noin 40-50 euroa viikossa tupakkana taivaan tuuliin, samat ihmiset juovat yhtenä iltana helposti yli 50 euroa kurkustaan alas, ainakin nykyisillä ravintolahinnoilla. Tupakka on aina paha, alkoholi on paha vasta sitten, kun sitä juodaan päivittäin.
En ole kuitenkaan alkoholin vastustaja. En vain käsitä ajatusta, että pullo pitäisi juoda mahdollisimman nopeasti tyhjäksi, että nousisi päähän paremmin. Tärkeintä on kuitenkin se hyvä seura ja pienen nousujohteisen aiheuttama rentoutus, suomalaisille tyypillisen “jäämuurin” mureneminen ja keskustelun vapautuminen. Juuri tämän takia en viihdy ravintoloissa, joissa ei voi keskustella huutamatta vieruskaverin korvaan. Naisväki valitettavasti varsin usein haluaa mennä näihin “Yli 100 desibeliä”-paikkoihin, koska niissä voi tanssia, jos nyt sitä konebassorummun tahdissa hytkymistä voi tanssiksi kutsua. Hyvin usein ainoa aikaa kuluttava aktiviteetti näissä paikoissa on seurata ATM-miesten epätoivoisia yrityksiä saavuttaa KTM- ja YTM-naisten huomio ja hyväksyntä. Jos kyseinen ravintola on K-18, siellä saattaa nähdä myös ATM-miesten välisen taistelun, joka saa alkunsa milloin mistäkin syystä. YTM-miehethän eivät tappele keskenään julkisissa tiloissa, eiväthän? Olen suorittanut vasta markkina-arvologian perusopintoja, joten en moista teoriaa niin hyvin hallitse. Lisensiaattivaiheessa olevat valistanevat lisää.
Tällä hetkellä mieleni tekee (taas) kahvia, taidanpa keittää lisää.
Viides päivä ilman tupakkaa. Mielitekoja on tämän päivän aikana ollut tasan yksi, eikä sekään erityisen paha. Välillä meinaa jo unohtaa olleensa vielä viikko sitten tupakoitsija, mikä on tietysti suuri riski. Ei tässä vielä kuivilla olla, ei lähelläkään. Kokemuksen mukaan kuukausikaan ei ole tarpeeksi pitkä aika, sillä lakkoja on pidetty vuosien saatossa useita. Pisimmät niistä 2-3 kuukauden mittaisia.
Eilen, mieliteon yllättäessä, yritin keksiä hyviä syitä miksi menisin tupakalle. En keksinyt yhtään. Tai, ehkä 14-vuotiaan mielestä hyvä syy on “kun kaveritkin polttavat” tai “kaikki kovat tyypit polttaa”. Tässä iässä nuo eivät enää kelpaa. Sitä miettii, että miksi yleensä aloitti tupakoinnin teininä. Ehkä se oli kiinni juuri katu-uskottavuudesta ja kaveripiiristä. Nopeasti syntyvä nikotiiniriippuvuus hoiti sitten loput. Ensimmäiset savukkeet tuli luultavasti pihistettyä noin 10-vuotiaana kaverin isän askista, jota hän säilytti uunin päällä. Kovin tarkkaan en enää muista. Voin vain kuvitella, miten typeriltä olemme näyttäneet nortti huulessa sen ikäisinä.
Flunssa alkaa helpottaa. Nenää ei tarvitse enää niistää kuin 2-3 kertaa tunnissa. Yskiminen irrottaa limaa, jota tuntuu keuhkoissa olevan runsaasti. Energisyys on palannut, samoin ruokahalu. Pitäisi oikeastaan lähteä käymään ulkona, sillä olen istunut koko viikon sisällä. Tukkoisen nenän vuoksi en ole havainnut hajuaistin paranemista, enkä yleiskunnon kohoamista, kun hädin tuskin olen jaksanut kävellä tietokoneen äärestä jääkaapille ja takaisin. Makuaisti sen sijaan on parantunut, sillä unohdin laittaa ruokaan jo tavaksi tulleen, varsin runsaan määrän mausteita, eikä se kuitenkaan ollut mautonta. Kunhan nenä aukeaa, niin haistankin taas paljon paremmin, mikä ei aina ole positiivinen asia. Tupakansavun kun pystyy haistamaan arviolta kilometrin päästä.
Ihokarvat, niitä monet kiroavat ja monet jumaloivat, niiden sijainnista riippuen. Naisille karvojen kasvu muualla kuin päässä ja “siellä” on usein kirous ja niistä pyritään pääsemään kaikin keinoin eroon. Miesten ei perinteisesti ole tarvinnut nähdä vaivaa kuin partakarvojen ajamiseen ja hiusten siistinä pitämiseen. Partakarvojen ajaminen ei kuitenkaan ole sen yksinkertaisempaa tai mukavampaa kuin esimerkiksi kainalokarvojen tai häpykarvojen. Partakarvoja poistetaan pääasiassa partaterillä tai sähkökäyttöisillä koneilla. Terät ovat tehokkaammat, mutta raapivat samalla ihoa. Partakone taasen lämpenee ja hiertää ihoa, eikä leikkaa karvoja tarpeeksi tehokkaasti, varsinkin jos ne kasvavat eri suuntiin.
Herkkäihoiselle parran ajaminen voi olla yhtä tuskaa. Itse pystyn lähes vaivatta ajamaan ylähuulesta pois ammattikoululaisen tunnusmerkit, sekä myös posket, mutta miksi niitä karvoja pitää kasvaa myös kaulan alueella? Se kun on varsin herkkää ihoa. Oli kone sitten sähkö- tai lihaskäyttöinen, ihottumaa tulee aivan varmasti. Partavedet ja geelit lievittävät pahinta tuskaa yleensä vain hetkeksi. Iho ärtyy joka tapauksessa. En voisi koskaan toimia työssä, jossa parta pitäisi siistiä joka päivä, etenkin kun leuassa on pitempi tupsu pysyvästi.
TuoToi.net:in Heli kauhistelee 80-luvun muodin paluuta. Niin kauhistelen minäkin. Kuka oikeasti kaipaa niitä karmeita resoreilla varustettuja farkkutakkeja, sifonkihuiveja, pillifarkkuja, collegepaitoja yms. kauhistuksia, joita lapsityövoimastaan tunnetun H&M:n, tuttavallisemmin henkkamaukan hyllyt ja telineet ovat täynnä.
Aikooko joku kasvattaa takatukan tai ottaa kasaripermanentin? Miksi näitä retromuoteja aina tulee. Jäikö muotisuunnittelijoilla 80-luvulla osa varastosta myymättä? Joku supermauttomassa silkkipyjamassaan sikaria poltteleva muotiguru on tietysti krapulassa keksinyt, että pistetäänpäs kasarityyli taas muotiin, niin saadaan varasto tyhjäksi. Kymmenen vuoden kuluttua voidaankin sitten kauhistella 90-luvun muotia hiihtareineen ja mokkasaappaineen. Nappiverkkarit jalkaan ja menoksi.
Yön aikana flunssa astui seuraavaan vaiheeseen. Nenä ei enää juurikaan vuoda ja liman viskositeetti on selvästi eilistä korkeampi. Yskä on pahentunut. Liian voimakas hengittäminen sattuu keuhkoputken yläosaan ja aiheuttaa kivuliaan kuivan yskäkohtauksen. Aamun kuluessa limaneritys keuhkoista on kuitenkin lisääntynyt ja yskimisen kivuliaisuusaste pienentynyt. Eiköhän tämä tästä.
Herra Nikotiini tuli kylään, kun vaimon selkäranka katkesi, mutta minun elimistööni sillä ei ole ollut asiaa. Ei savuna, ei purukumina, eikä imeskelytabletteina. Inhalaattorista puhumattakaan. Se on kerrasta poikki. koska korvikehoito ei katkaise nikotiiniriippuvuutta. Tässä olotilassa tupakoinnin ajatteleminenkin on onneksi tuskallista. Kuolisin varmasti, jos polttaisin yhdetkin savut. Kuitenkin pikkupiru istahtaa muutaman kerran päivässä olkapäälle ja vaatii erittäin tiukkaan äänensävyyn perustelemaan miksi en polta. Tähän mennessä perusteiksi ovat riittäneet taloudelliset menetykset ja heikentynyt terveys. Joutuukohan tänään keksimään lisää.