Vai onkos se mahdollista, jos haluat vaikkapa kirjoittaa asiakkaallesi laskun?
Digitoday kertoo, että useiden henkilöiden pankkitilejä on tyhjennetty tilinumeron avulla. Huijarit ovat tilinumeron tietoonsa saatuaan avanneet verkkopankkisopimuksia ja siirtäneet rahat muualle. Mietityttää vain, että tarvitseeko tilin omistajan kantaa minkäänlaista vastuuta tällaisesta tapahtumasta, sillä pankin kun ei pitäisi myöntää verkkopankkisopimusta kenellekään, joka ei asianmukaisesti todista henkilöllisyyttään ja siten käyttöoikeuttaan tiliin. Jos henkilöllisyyspapereita on väärennetty, asia meneekin jo hieman monimutkaisemmaksi.
Tämänpäiväinen sähköjen räpsähtäminen ja jylinä eivät olleetkaan lumen painosta sähkölangoille painuneiden puiden oksien ja lentokoneen ansiota, vaan Keski-Suomessa todellakin jyrisi ukkonen, kertoo
Ilta-Sanomat. Ihmeiden aika ei ole ohi.
Uutta vuotta odotellessa tuli viimeinkin siirryttyä digiaikaan. Omaa boksia emme hennoneet vielä hankkia, etenkin kun kaapelivastaanottoon soveltuvia malleja on varsin heikosti saatavilla ja hinnat ovat vielä melko korkealla. Sysäyksen vuokraboksin hankintaan antoi paikallisen kaapelitelevisioyhtiö
Jyväsviestinnän joulutarjous, jossa avausmaksun sai puolitettua. Samalla tuli tilattua myös XL-kanavapaketti. Boksin kautta näkyy nyt 23 digikanavaa, sekä lisäksi tietysti jo entuudestaan näkyneet 11 analogista. Itse boksi on ihan perusmalli, mutta riittänee näin aluksi. Ehkä joskus tulevaisuudessa hankimme sen kovalevyllä varustetun mallin ja dvd-tallentimen.
Digibokseja on mainostettu paremmalla kuvanlaadulla, mutta suurta eroa en analogiseen kaapelivastaanottoon verrattuna huomaa. Muutamat kanavat, kuten MTV3-D ja MTV3+ näkyvät digitaalisena yhtä heikosti kuin analogisetkin kanavat. Lisäksi esimerkiksi YLE24 näyttää enemmän huonosti pakatulta wmv-formaatilta kuin digikanavalta. Laajakuvalähetyksiäkin katsoo mielellään, jos vain esimerkiksi MTV3 älyäisi lähettää sarjansa ja elokuvansa kunnon laajakuvana. Ja se tekstitys mielellään siihen kuvaruutuun, eikä sen ulkopuolelle.
"Tällainenko tämä nyt sitten on" oli ensimmäinen reaktio, mitä digikanavien pujottelu toi mieleen. Pujottelukaan ei suju ihan entiseen tahtiin, sillä kanavat vaihtuvat varsin hitaasti. Jos olette hankkimassa omaa boksia, hankkikaa helposti päivitettävä malli, mielellään kovalevyllä varustettu, niin videonauhurikin joutaa saunan lauteille eläkepäiviä viettämään. Taajamien ulkopuolella katvealueilla asuville digitaaliset lähetykset tuovat varmasti paremman kuvan lumisadekohinan tilalle, mutta kaapeliverkon piirissä olevana en koe saaneeni mitään sellaista, mitä vanhat analogiset kanavat eivät jo olisi tarjonneet. Ehkä vuoden parin päästä digi-tv:kin alkaa lyödä itseään paremmin läpi. Voisin kuitenkin veikata, että hyvin monet kotitaloudet jättävät moisen vekottimen hankkimatta, vaikka analogiset lähetykset lopetettaisiinkin. Itse täytyy kuitenkin yrittää pysytellä kehityksen kelkassa mukana vaikka väkisin.