Jyväskylän kaupungin nettisivuilla on käynyt kutsumattomia vieraita. (screenshot). Liekö syynä päin mäntyä säädetty palvelin, vai onkohan brassijengi käyttänyt paikkaamatonta tietoturvareikää hyväkseen. En kuitenkaan jaksa ymmärtää mitä iloa moisesta on. Jotkut näemmä saavat kicksejä lampaiden naimisesta tai nettisivujen suttaamisesta.
Hevipumppu Stratovariuksesta eronneiden Jörg Michaelin ja Timo Kotipellon tilalle on nyt sitten pestattu uudet mieh… tai siis jäsenet. Monille faneille voi olla karvas pettymys se, että uusi laulaja onkin nainen. Itselleni Miss K on täysin tuntematon nimi, mutta saapa nähdä muuttuuko bändin soundi parempaan suuntaan. Rumpuihin on pestattu kosketinsoittaja Jens Johanssonin veli Anders Johansson.
Kalamuki on nostanut pöydälle bloggauksen motiivin, viitaten Jarno Virtasen bloggaukseen "Uusien blogien löytäminen". Kalamukin mielestä ulkoasulla on väliä, Virtasen mielestä ei. Itse olen vahvasti sitä mieltä, että ulkoasulla on väliä. Täysin väärät väriyhdistelmät, sekavuus yms. ovat minulle luotaantyöntäviä ominaisuuksia. Virtasen mukaan esimerkiksi Bloggerin ja Qloggerin tarjoamat perusulkoasut ovat ihan käyttökelpoisia, eikä häntä haittaa, jos useammalla blogilla on samanlainen ulkoasu. Itseäni se haittaa todella paljon.
Koen blogien olevan jonkinasteisia kuvauksia kirjoittajansa persoonasta, ei ainoastaan sisällön, vaan myös ulkoasun suhteen. Jos jokaisella blogilla olisi samanlainen ulkoasu, kuka niitä enää erottaisi toisistaan muuten kuin nimen perusteella. Jos blogilistan uutuuksissa on kaksikin samanlaisella ulkoasulla varustettua blogia, en tilaa kumpaakaan, oli sisältö sitten miten loistokasta tahansa. Uskaltakaa olla persoonallisia, älkää hukkuko massaan.
Paljon tekstiä sisältävät blogit ovat usein vaikealukuisia. Näytöltä kun ei ole erityisen mukava lukea pitkiä tekstejä, etenkin jos ulkoasu on erittäin pelkistetty tyyliin Times New Romania valkoisella taustalla. Em. fontti on paperilla helposti luettava, mutta näytöllä erittäin huono. Movable Typen oletusfonttina oleva Georgia on tähän tarkoitukseen selvästi parempi.
Moni bloggaaja joutuu jossain vaiheessa tyytymään siihen nimeen, mikä hätäisesti tuli blogia pystyttäessä keksittyä. Joku toinen taas voi luopua harkitusta nimestä negatiivisen palautteen vuoksi, kuten allekirjoittanut teki. Nimi ei blogia pahenna. Blogin nimellä ei ole itselleni minkäänlaista merkitystä, sillä itse sisältö ja kokonaisuus ovat tärkeämpiä. En välitä, vaikka lukemani blogin nimi oli miten rivo tai sopimaton tahansa. Oman blogin nimi onkin sitten hieman toinen juttu.
Sisältö voi olla lähes millaista tahansa, mutta suotavaa olisi, että se on kirjoitettu sujuvalla kirjakielellä, ei missään nimessä puhekielellä. Aktiivinen ajankohtaisaiheiden kommentointi ja omien näkökulmien esilletuominen ovat hyviä aiheita, miksei myös varsinaisen päiväkirjan pitäminen. Sen sijaan oman ajattelutavan tai ideologian levittäminen tai lähes pakonomainen tuputtaminen eivät juurikaan miellytä. Vaviskaa feministit ja ovella ravaavat Jehovan todistajat.
Valitettavan usein omien mielipiteiden tai näkökulmien esilletuominen saa jotkut yksilöt raivon valtaan. Vai oletteko yrittäneet huutaa pikkukaupungin ainoassa rokkikapakassa, että Hurriganes, Dream Theater tai Metallica ovat paskoja bändejä? Jokainen tykätköön mistä tykkää, jos joku toinen ei samasta asiasta tykkää niin turha siitä on suuttua. Minä pidän aurajuustosta, sinä ehkä et, mutten silti aio lyödä sinua tai syöttää sitä sinulle väkisin. Yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä, kolmas isistä ja neljäs ei kenestäkään.
Heitänpä nyt minäkin lusikkani tähän soppaan. Monien mielestä oikea henkilö voitti kisan. Itsekin lukeudun näihin, vaikka pidinkin ehkä Janin suorituksesta enemmän. Yle X:n tämän päivän popuutiset tietävät kertoa, että myös Jani saa levytyssopimuksen, vaikka sukunimi onkin uutisessa kirjoitettu väärin. Ehkä saamme uuden suomirokkarin Pauli Hanhiniemen ja Ismo Alangon rinnalle? Idols-finalisteista parhaita olivat mielestäni Hanna, Jani ja Sonja, joka kuitenkin valitsi väärän biisin. Radiossa soinut finalistien yhteinen kappale kertoo, että oikeastaan kukaan heistä ei ole huono pop-laulaja, mutta etenkin Sonjan ja Anniinan äänet kuulostavat parhaimmilta. Poikapoppariosastolla Antilla oli karismaa, muttei laulutaitoa. Christianilla taas oli laulutaitoa, muttei karismaa. Ehkä he voisivat perustaa duon?
Toisaalla kuohuttaa Ozzyn get well-lahjaksi saama viskipullo, kertoo Mesta.net. Lähettäjänä itse prinssi Charles. Ozzy on kuitenkin painiskellut päihdeongelman kanssa vuosia, mikä julkisestikin on tiedossa, joten luulisi prinssin älyävän sen verran, että ei entiselle alkoholistille viinaa voi lahjaksi antaa.
Blogilistalle oli tullut taas paljon uusia blogeja, joista tuli tilattua vain yksi. Kun oma Päivän pamaukseni alkaa olla sen verran täysi, ettei kaikkia ehdi aina edes lukemaan (kts. tuossa alavasemmalla näkyvä blogilista), voi uudet blogit tarkastaa nopeasti läpi. ärsyttävät värit, hankalasti käytettävä layout tai tihrufontti helpottavat tuomion jakamisessa. En aio arvostella uusia blogeja sen tarkemmin, mutta listattakoon mielestäni parhaan ulkoasun omaavat blogit. En perustele, nämä vain miellyttävät jostain syystä silmää ja ovat helppolukuisia. Muitakin hyviä ulkoasuja voi Blogoslaviassa toki olla, ei vain ole sattunut silmään. Katsokaa itse ja muodostakaa oma tuomionne.
Leiska top 4:
1. Myrsky
2. Pikseli.biz
3. Etsin
4. Kalamuki