Ku Hezzu tosa aiemman postauksen kommentisa heitti linkin keskisen ja hieman pohojosemman Pohojanmaan murretta puhuvalle nettisivulle, niin höpistäänpäs sitten jotain omalla kielellä, joka sattuu olemaan keskipohojanmaata. Sielä ku tuli elämän ensimmäiset vuojet asuttua. Kyseistä murretta puhutaan yleisesti josain Länsi-Suomen ja Oulun läänien rajamaastossa Perhonjokilaaksosta Kalajokilaaksoon ulottuvalla alueella pienin alueellisin vivahtein tietenki.
Vuosien aikana oma murre on päässy vähä unohtumaa mutta keskipohojammaala tuli asuttua noin viistoista vuotta joten eiköhä oma murre vielä joten kuten taivu. En palijasta juuriani, mutta sanotaan ny sen verran että Kokkolan keskussairaalasa tuli parkastua ensimmäisen kerran. Vaikka ny oonki kotiutunu Keski-Suomeen nii oma kieli ei oo kokonaa hävinny vaan se on iskostunu selekäytimee. Ihimisten ilimoilla voi puhua kirijakieltä mutta kotona saa puhua mitä lystää, vaikka sitte keskipohojammaata.
Keskipohojalaine on melekein ku oululainen. Molemmat juo kahavia ja panee siihen ehkä jopa maitua ja talavella pijetään pipua pääsä, mutta ei me mitään “ookkonää Oulusta”-porukkaa olla. Me ei pelätä poliisia ku meijän veri on kuitenki pohojalaista. Oulu ei ees oo enää mitään pohojammaata vaikka ne niin väittääkin.
Eteläpohojalaisia ei kuitenkaa olla vaikka ne lähellä asuuki. Toimeen tullaan kyllä keskenään, ei tartte puukkua kaivaa esiin. Täälä Keski-Suomesa on ihimeellistä porukkaa ku osa vääntää savua ja osa puhuu jotain ihme kirijakieltä joka ei kuitenkaa oo kirijakieltä. Onneks kaupungisa on palijo opiskelijoita vähä joka puolilta Suomia nii kukaa ei kato kieroon jos puhuu vähä ouosti.
Rannoille taas hanslankarin. Rannat ovat vielä ainakin osittain lumen ja jään peittämiä, eikä järviemme vesi vielä uimakelpoista olisikaan, ellei ole viehtynyt uimiseen avannossa. Aurinko on paistanut päivänä muutamana niin, että pimeän talven läpi lumihangessa kahlannut kansa on joutunu kaivamaan aurinkolasit esille. Tämä päivä kuitenkin valkeni harmaudessa. Kylmyys ei vaivaa, mikä on sangen positiivista.
Aurinkokunnan laitamilta on löydetty uusi suuri taivaankappale (IS, HS). Kyseessä ei varmaankaan liene vanhojen legendojen Nibiru, mutta ken tietää? Ehkä Anunnakit ovat palaamassa.
Viikonloppu tuli vietettyä anoppilassa ja siinä sivussa tuli taasen kummasteltua eräiden ihmisten ajotapoja. Ohi kun on päästävä heti kun on tilaisuus. Hulluimpien ohittajien katolta löytyi tietenkin suksiboksi ja suuntana oli perjantaina pohjoinen ja sunnuntaina etelä. Lieköhän olleet näitä stadin sankareita? Pysykää vain siellä kehäkolmosen sisäpuolella, älkääkä ollenkaan tuluko tänne pohojoseen kesärenkaidenne kanssa. Törmäätte pian poroon tai pönden asukkiin, joka on lähtenyt tuulipuvussaan sauvakävelemään valtatielle.
Mitä kauemmin Mac OS X:ää käyttää, sitä epäkäytännöllisemmältä ja hankalammalta Windows XP ja muutkin Windowsit alkavat vaikuttaa. Mac OS X ei jumita, ohjelmat eivät kaatuile samalla tavalla, asennus on helppoa, käyttö on helppoa, virukset eivät vaivaa, eikä tietoturvaongelmistakaan tarvitse huolehtia niin paljoa.
Työpaikalla joutuu pakostakin käyttämään Windowsia, mutta siellä se ei sinänsä haittaa. Kotona on sen sijaan vielä kakkoskoneena Windowsilla varustettu PC, joka tällä hetkellä on lähinnä puolison käytössä. Tässä parina päivänä olen kuitenkin käyttänyt PC:tä kotonakin, kun asensin iTunesin ja jaoin soittolistat kahden koneen kesken, koska PC-koneessa on levytilaa 160 gigaa iBookin 30 gigaa vastaan. Windows-PC:ssä ei voi tehdä juuri mitään raskaampaa, esim. tuoda cd-levyn biisejä iTunesin avulla kovalevylle AAC-formaattiin ilman että minkä tahansa muun ohjelman käyttäminen samanaikaisesti ei aiheuttaisi tahmaamista.
Tänään yritin asentaa erilaisia teemoja ja törmäsin taas Windowsin asennusprosessin sekavuuteen. Hirveä määrä roinaa sinne sun tänne yhden yksittäisen mountattavan levyimagen tai ohjelmatiedoston sijaan. Luopuisin PC:stä mielelläni ja ostaisin tilalle pöytä-Macin, jos vain olisi budjettia. Lahjoituksia otetaan vastaan.
Viime yönä vatsalaukku hölskytteli hereille kesken unien. Armoton närästys ja vääntö. Ilmeisesti olen syönyt jotain sopimatonta, koska samanlainen olo vaivaa edelleen. Norjaa en ole vielä puhunut, enkä toivottavasti puhukaan, sillä mikäs sen upeampaa kuin tämänhetkinen viiden vuorokauden sääennuste.
Ilmatieteen laitoksen säätieteilijät ovat loihtineet varsin mukavan tuntuisen kevätsään ennustekarttaansa. Kohta saavat lumet ja pakkasukko kyytiä. Yöpakkaset ovat kuitenkin vielä yhtä kovia kuin Kekkosen aikaan, mutta päivällä paistaa Arska.
Jostain kumman syystä sain päähänpiston vääntää otsikoita The Scorpionsin biisien nimistä. Takavuosien suosikkiviiksihevibändi jaksaa hauskuuttaa edelleen. Ja kyllähän Skorpparit kannattaa livenä katsastaa, vaikka niitä vanhoja setiä ei enää jäljellä bändissä olekaan kuin muutama.
Toisin kuin Pnuk, minä en katsonut formulakauden avauskilpailua. Tuloksen perusteella vanha meininki jatkuu ja saksalainen shampoomainosten tähti jatkaa voittokulkuaan. Ehkä lajista on kadonnut mielenkiinto, kun voittajan nimi ja väri ovat lähestulkoon aina samat. Oi niitä aikoja, kun kisassa taistelivat Mansell, Senna ja Prost.
Eilen tuli vilkaistua kovasti kehuttu, mutta myös hieman parjattukin Lost In Translation. Ehdottomasti alkuvuoden paras elokuvakokemus, joka jätti kipinän päästä matkalle Japaniin. Maa on tosin kaukana ja tolkuttoman kallis, mutta ehkä jonakin päivänä tulee käytyä. Lost In Translation on raina, joka etenee rauhallisesti omaa tahtiaan. Minä en kaipaa toimintaa, pommeja enkä takaa-ajoja viihtyäkseni elokuvissa. Ehkä siksi viime vuosina etenkin eurooppalaiset elokuvat ovat alkaneet vaikuttaa huomattavasti amerikkalaisia paremmilta. Laatu korvaa määrän.