Helsingin Sanomat uutisoi kahdesta käsittämättömästä väkivaltatapauksesta. Toisessa kolme porilaista miestä on hakannut turkulaisen vastaantulijan sairaalakuntoon ja toisessa taas raskaana ollut porilaisnainen hakattiin. Raskaana olevan naisen pahoinpitely on jotain sellaista, jonka tekijällä ei järki todellakaan päätä pakota. Molemmissa tapauksissa tekijöillä oli jo entuudestaan mittava rikostausta.
Tuomio täytyisi antaa vähintään kymmenkertaisena, koska totuushan on, että tällaisista “minä nyt vain ajattelin tempaista turpaan kun en muutakaan keksinyt” -tapauksista saa aivan naurettavia ehdonalaisia tai muutaman päiväsakon tuomioita. Ensikertalaisella vielä jotenkin ymmärtää ehdonalaisen tuomion, mutta rikoksenuusijoille sellaista mahdollisuutta ei pitäisi enää antaa. Pikkukriminaalit kun useimmiten pitävät oikeuslaitosta pilkkanaan ja nälkävuosia pidemmmästä rikosrekisteristä huolimatta joutuvat “lusimaan” omituisen lyhyitä aikoja. Kaiken huipuksi sellin ovi pamahtaa liian usein vasta sitten, kun kotipaikkakuntaa on terrorisoitu vuoden päivät ja siinä sivussa hakattu pari ulkopaikkakuntalaistakin sairaalaan.
Vankila on huono parantaja, se tiedetään, mutta onko meillä parempaa vaihtoehtoa? Enkä nyt tarkoita siperialaista suolakaivosta tai kivilouhosta. Kova kuri ja täydellinen vapaudenriisto ei toimi. Hyvästä ja oikeansuuntaisesta käytöksestä annettavilla myönnytyksillä ja palkkioilla saadaan paljon parempia tuloksia, mutta mitäs sitten, kun vankilan muurit jäävät taakse ja on edessä paluu kadulle, jossa odottavat vanhat kaverit.
Huomenna se ilmestyy virallisesti. Tosin vain saksankielisissä maissa, mutta saaneehan tuota tilattua netistä. Suomessa sinkku julkaistaan vasta 30. elokuuta. Niin mikä? No
Rammsteinin uusi sinkku.
Täyspitkää albumia saadaankin sitten odotella vielä tovi.
Liikenne on sellainen asia, joka herättää monissa suuria tunteita. Suomalainen on perinteisesti ollut varsin maltillinen myös liikenteessä, mutta viime vuosina piittaamattomuus on lisääntynyt varsin paljon. Kai se on sitten sitä eurooppalaistumista. Ranskasta on haettu viinikulttuurin mukana myös liikennekulttuuria. Varsin kaukana ollaan kuitenkin edelleen vaikkapa New Delhin liikenteestä.
Mutta sinä eilinen traktorikuljettaja. Vilkaisepa seuraavalla kerralla siinä kulkupelissäsi tuulilasin yläreunassa ja molemmilla sivuilla roikkuviin ihmeellisiin lasikapistuksiin, joista voi nähdä myös oman kuvansa. Niitä kapistuksia kutsutaan myös peileiksi. Ehei, älä ihaile omaa naamaasi, vaan vilkaise mitä takanasi tapahtuu. Jos jono on noin 2 kilometrin mittainen, niin voisitko olla niin ystävällinen ja pysähtyä hetkeksi vaikkapa siihen linja-autopysäkille tai levähdyspaikalle ja päästää nopeammat ohi.
Kaupungissa vuokralla asuvalla on usein ongelmana parkkipaikan löytäminen. Jos taloyhtiössä sattuu parkkipaikkoja olemaan, ne ovat takuuvarmasti osakepaikkoja, jotka varakkaammat asukkaat ovat hamstranneet itselleen omaansa, puolisonsa ja sukulaistyttönsä autoa varten. Ne yksinäiset autottomat mummotkin ovat ostaneet oman autopaikan kerran vuodessa vierailevaa sisarenpoikaa varten. Jos paikka taasen irtoaa vuokralaisellekin, niin eiköhän vain sitten sisälämmittimien ja lohkolämmittimien käyttö ole kielletty, kun sulakkeet saattavat palaa.
Jos niin onnekkaasti käy, että mikään ei ole kiellettyä, niin luultavasti tolppa sitten reistailee eikä virtaa tule. Käynnistäpä hyrysysysi 30 asteen pakkasella koko talven ajan. Moottori laulaa kuolinveisuaan ennen kuin on 50 000 kilometriä lasissa. Jos taasen saat toimivan paikan vuokrattua, niin hinta per kuukausi on usein jotain välillä 20-100 euroa. Kaupungin vuokratalossa asuva saa autopaikan samalla rahalla koko vuodeksi. Kesällähän ei tolppaa kuitenkaan tarvitse.
Jos olet niin onnekas, että asuintalosi lähettyvillä on koulu, jonka pihassa on lääniä vaikka heinää kasvattaisi ja teltan pystyttäisi korkeita veisuja varten, niin eikö vain joku sitten keksi valjastaa hehtaarin kokoisen parkkialueen pelkästään kyseisessä ammattisurkeakoulussa asioivia varten. Näin kesäaikana hehtaariparkkiksella on kourallinen autoja, joiden omistajia sitten oli muistettu heippalapulla. Talvisaikaan parkkipaikkaa eivät suinkaan täytä opiskelijoiden tai koulun henkilökunnan autot, vaan se koreilee tyhjyyttään ympäri vuoden. Sen toisen “amiksen” parkkipaikka on edelleen käytettävissä, mutta eiköhän sinnekin pysäköintikielto kohta tule.