Niinpä niin. Kun Service Pack 2:n asennus ei tuonut mukanaan mitään sen kummempia ongelmia, tiesi rautapäivitys sitä, että mikään ei tahdo toimia. Ohjelmat kaatuilevat odottamatta, dll:t ovat hukassa, vartti sitten toiminut ohjelma ei yhtäkkiä olekaan kelvollinen win32-sovellus ja muuta kivaa. Pieni vinkki SP2:sta varten. Jos käytät
Daemon Toolsia niin poista se ennen päivitystä tai asenna edes tuorein versio (tällä hetkellä 3.47), jonka pitäisi tulla toimeen SP2:n asennuksen kanssa. Mokoma virtuaaliromputin on muutenkin aiheuttanut lähinnä ongelmia, joten pysyköön poissa koneestani vastaisuudessa.
Joskohan sitten huomenna vetäisi C-aseman sileäksi kolmannen kerran tänä vuonna ja asentaisi koko roskan uudestaan. Windows 98:n ajoista ollaan tultu suuri harppaus eteenpäin. Käyttistä ei enää tarvitse asentaa uudestaan kahden viikon välein. 3-4 kertaa vuodessa riittää. Puuh. Ehkä sittenkin se Mac olisi ollut parempi vaihtoehto, vaikken
uusien iMacien ulkonäöstä (ja hinnasta) pidäkään.
Jos tiedät, miten LCD-monitori pitäisi kalibroida, ole hyvä ja kerro.
Tulipahan käytyä vihdoin ja viimein eteläisen naapurimaamme kamaralla asti. Tähän asti olin nähnyt Tallinnan vain laivan kannelta. Tallinnan vanha kaupunki oli juuri sellaista mitä odotinkin. Kapeita mukulakivikujia, vanhoja taloja ja keskiaikaista tunnelmaa. Kymmenien saksalaisturistien välissä oli kuitenkin melko hankala pujotella, sillä ajoittaisen sateen vuoksi kaikilla oli sateenvarjot tietysti auki.
Vaikka vanha kaupunki onkin kaunis ja aivan keskusta jo melko nykyaikainen, muu Tallinna on järkyttävän ruma. Neuvostoajoista on kohta jo viitisentoista vuotta, mutta jälkiä siivotaan edelleen. Paljon ehtii viinapulloja kulkeutua turistien mukana koti-Suomeen ennen kuin kaikki ne ränsistyneet betonikasat on räjäytetty maan tasalle tai kunnostettu muutenkin kuin julkisivultaan. Samaa tietysti voisi kommentoida Helsingin maisemista saavuttaessa Länsiterminaaliin. Panostajalla olisi töitä.
Kerjäläismummot päivystivät kuppiensa kanssa paraatipaikoilla toivoen turisteilta ropoja. Hyvin eivät ole asiat Neuvostoliiton jäljiltä. Lieköhän koko valtio saanut mitään hyvää aikaan missään?
Tuliaisina tuli tuotua Viru Valgea, London Dry Giniä ja Black Bushia. 18-vuotinen Chivas Regal houkutteli, mutta jäi hyllyyn korkean hintansa vuoksi. Laphroaigia ei
Romantikalta löytynyt. Valikoima oli muutenkin hieman kapeahko, opasteet kehnoja ja palvelu tylyä. Paluumatkalla torkkuja ottaessani uneni keskeytyi tämän tästä ärsyttäviin kuulutuksiin. Tuli kyllä selväksi, että kauppa sulkeutuu silloin ja silloin, muttei siitä oikeasti tarvitsisi viiden minuutin välein huudella. Jos tuliaisviinat jäävät joltakin erehdyksessä ostamatta, niin omapahan on ongelmansa.
En valitettavasti ehdi kovin kattavaa raporttia kirjoittamaan ennen ensi viikkoa, mutta laitetaan pienissä osissa se, mitä ehditään. Valittelen kuvien puuttumista, mutta innostunut asentaja halusi keskittyä ennen kaikkea itse työhön, eikä sen raportoimiseen.
Postin lähetti toi uuden koneen hieman kolmen jälkeen ja ilta menikin sitten kasatessa. Ensimmäinen operaatio oli luonnollisesti tarkistus ovatko kaikki osat tulleet kuten pitääkin. Puutteita ei sisällön suhteen havaittu, joten paketit auki ja hommiin. Tulostin, näyttö ja kotelo tulivat omissa laatikoissaan, kun taas emolevy, prosessori, virtalähde ja muistit sekä pari piuhaa oli pakattu erilliseen pahvilaatikkoon, joka suureksi kauhukseni oli pohjasta aivan märkä. Laatikko oli ilmeisesti lojunut jakeluauton lattialla, josta se oli imenyt kosteutta. Sisältö oli kuitenkin täysin kuiva.
Ensimmäisenä paketista operointipöydälle pääsi emolevy. Pikaisen tutkiskelun ja liittimien paikan opettelun jälkeen olikin aika todeta, että ne muutamat foorumiviestit olivat oikeassa. Prosessori kiinni ja kokeilemaan ottaako cooleri kontaktia. Ei ottanut. Jos emolevynne on
MSI K8N Neo Platinum ja tuuletin
Zalmanin CNPS7000-sarjaa niin saatte mahdollisuuden särkeä emolevynne.
Kyseisen emolevyn takapuolella on prosessorikannan kohdalla esiasennettu tuulettimen tukilevy. Tuuletin kiinnitetään erillisten tappien avulla tähän levyyn. Emolevyn ohjekirja antaa ohjeet tukilevyn kiinnittämiseksi, mutta se on jostain syystä kiinnitetty jo valmiiksi tehtaalla; liimalla. Se ei siis lähde irti kovin helposti. Zalmanin tuuletinta ei voi asentaa kyseiseen tukilevyyn, koska siitä emolevyn läpi tulevat tapit nousevat noin 4 mm liian korkealle, jolloin tuulettimen pohjan ja prosessorin väliin jää samankokoinen rako. Tuulettimen mukana tulleessa tukilevyssä ei tällaisia tappeja ole. Tukilevy täytyy siis vaihtaa, mutta miten?
Ratkaisu: Irrota mahdollisesti jo kiinnitetyt muistit, prosessori tai muut osat. Käännä emolevy ylösalaisin niin, että takapuoli on ylöspäin. Lämmitä tukilevyä noin 5-10 minuuttia hiustenkuivaajalla. Pidä hiustenkuivaajaa vähintään 5 sentin etäisyydellä taustalevystä ja liikuta sitä edestakaisin levyn yllä. Moottori palaa helposti, jos pidät hiustenkuivaajaa liian lähellä levyä. Ota pihdeillä tiukka ote tukilevystä ja kisko varovasti. Jos ei lähde, lämmitä lisää. Mitään vastuuta en ota, jos rikot emolevysi tai hiustenkuivaajasi. Maalaisjärkeä saa käyttää ja varovainenkin saa olla.
Noin 10 minuutin lämmittämisen jälkeen tukilevy alkoi viimein osoittaa irtoamisen merkkejä ja sain sen varovasti kiskomalla irti. Asensin tilalle tuulettimen mukana tulleen levyn ja ruuvasin kiinnitystapit kiinni vastakkaiselta puolelta. Seuraavaksi päästiinkin prosessorin kimppuun. Siinä missä vanha prosessori AMD Athlon XP 1600+ tuntui lähinnä muovinpalalta, oli uusi AMD Athlon 64 3000+ raskas ja metallinen. Täynnä raakaa tehoa. Piitahna ei halunnut tulla tuubista ulos kovin helpolla, mutta antoi periksi pitkän ja vaivalloisen puristelun jälkeen. Tahna tasaiseksi kerrokseksi prosessorin pintaan, tuuletin päälle ja ruuvit kiinni. Tuulettimen kiinnitys oli melko vankka, mutta siili kuitenkin liikkui kiinnikkeissään muutaman millin sivuttaissuunnassa.
Seuraavaksi olikin muistikampojen (2x 512 MB DDR400) vuoro. Hakaset auki, kampa kiinni, voimakas painallus: naps. Kampa napsahti kiinni tukevasti. Toiselle kammalle sama operaatio. Näin ensimmäinen asennusvaihe saatiin päätökseen. Emolevy voitiin nyt asettaa syrjään ja asentaja malttoi pitää kahvitauon ja siirtyä seuraavaksi kotelon kimppuun.
Tämän päivän ohjelmassa ovat häät, joten raportti jatkuu myöhemmin.