Vuosi täynnä! Rahaa on “säästetty” paljon, mutta jonnekin ne ovat kuitenkin kadonneet. Seuraavaksi lähtee läski. Viikon saldo vajaat 3 kg ja vaaka näytti pitkästä aikaa alle 90 kg. Pussikeittoa töissä ja kuntopyörää illalla.
Välillä olen myös harkinnut bloggaamisen lopettamista ainakin hetkeksi, mutta kirjoitellaan nyt jos asiaa löytyy.
1. Mikä oli ensimmäinen artisti/bändi josta tiesit tykkääväsi?
Eiköhän se ollut Blackie-setä sirkkelinterineen, eli W.A.S.P. Ai vona bissonpadia hoilattiin silloin joskus ja tennismailat toimittivat kitaran virkaa. Sukulaisia järkytettiin tietysti tapetoimalla huone mansikkahilloa (lue: verta) suupielistään purskuttavien heavy-ikonien julisteilla. Ikää taisi olla siinä hieman vajaa 10. W.A.S.P:in lisäksi kolisivat myös Accept, Twisted Sister ja kaikkien sateenkaarta kohti liihottavien lohikäärmeiden kurko eli Dio.
2. Mikä oli ensimmäinen itse ostamasi levy?
En muista tarkalleen, mutta olisikohan ollut Acceptin Restless And Wild.
3. Millainen oli ensimmäinen konserttikokemuksesi?
Taisin nähdä Peer Gyntin jossain päin Seinäjokea jonkun kuorma-auton lavalla 80-luvun lopulla, mutta ensimmäinen suuremman luokan konsertti oli vasta 1993 Oulunkylässä ja bändihän oli tietysti Metallica, lämppäreinään Suicidal Tendencies ja The Cult.
4. Koska viimeksi kävit konsertissa?
Pari kuukautta sitten Rammsteinia katsomassa.
5. Ihan edessä, ihan takana, keskellä vai sivulla?
Sivulla yläkatsomon eturivissä mainioilla paikoilla.
WC-pöntön kansi kannattaa aina pitää kiinni. Lemmikkien omistajat varmasti tietävät tämän erittäin hyvin ongittuaan muutaman kerran pöntössä uineen kissan tai ojennettuaan pöntöstä janonsa sammuttanutta koiraa. Korkki oli onneksi hyvin tiivis, joten eipä päässyt vesi kosketuksiin sisällön kanssa. Ennemmin tuubi kuin harja.
Schizo-Janne fiilistelee sinisellä enkelillä, mutta täällä pitää “jöötä” Punainen paholainen. Itse tehty, maistuu hieman kitkerälle ja on ylimakeaa. Vatsakin meinaa mennä sekaisin, joten melkoista kiljua siitä sitten loppujen lopuksi tuli. Ei tätä viiniksi viitsi kutsua.
Parisataa metriä lumessa kahlattuaan sitä toivoo, että aura-auto tulisi ja veisi enimmät lumet mennessään. Aina ei kannata toivoa, sillä auran jälkeen jalkakäytävä on niin sileäksi kiillotettu, että lonkkamurtuman riski kasvaa ainakin 200 %. Maiharien pohjiin tarttuvat kivet toimivat nastoina, mutta pito oli silti melkoisen heikoissa kantimissa. En tosin ole kaatunut tänä talvena vielä kertaakaan, mutta täytyy silti pitää kieli keskellä suuta ja peukalot pystyssä. Koskaan ei tiedä milloin napsahtaa. Edellisestä ja ainoasta pahasta kaatumisesta on jo noin 14 vuotta ja silloin vääntyi solisluu.
Matkalla töihin tuli salakuunneltua nuoremman sukupolven edustajien jutustelua. Kaksi alakoululaista tyttöä keskustelivat äitiydestä ja ruoanlaittotaidon tärkeydestä näin: “Sitten kun sä oot äiti niin sun täytyy osata laittaa ruokaa, eikä tilata mitään pizzaa”. On mukava huomata, että elämän perusasiat ovat hallussa jo noinkin nuorena, mutta ainahan ne ehtii unohtaa.
Päiväkodin kulmalla pissisjengi jutusteli seuraavanlaisesti: “Siis voi v-ttu! Eikö se oikeesti s-tana käsitä siis v-ttu! Miettikää nyt v-ttu vähän siis s-tana vähänx se on k-sipää!”.
O tempora, o mores.
Enpä muista koskaan olleen tällaista tammikuuta näillä leveysasteilla. Eipä kyllä ainakaan minua haittaa, sillä kurakeli on paljon mukavampi kuin kolmen- tai edes kahdenkymmenen asteen tulipalopakkanen. Suomen talvi riepoo jo siihen malliin, että haluaisin mieluusti pakata kimpsuni ja kampsuni ja häipyä lämpimämmille maille loppuiäkseni. Australia vaikuttaisi sopivimmalta kielensä ja ilmastonsa vuoksi. Jos nyt kuitenkin ensin yrittäisi valmistua.
Kustannuspaikka vaihtui viime tammikuiseen tapaan pölyisestä tehdashallista siistiin sisätyöhön. Aika kuluu taas yliopiston leivissä papereita pyöritellessä. Tiedä sitten kuinka pitkäksi tämä työrupeama venyy. Viimevuotinen kuukausi venähti lähes puoleksi vuodeksi, mutta tällä hetkellä ei kiikarissa ole mitään pidempää pestiä.
Kustannuspaikan vaihdos tiesi myös tilipäivän siirtymistä, joten onkin erittäin mukava huomata etteivät rahat riitä kuun vaihteen laskuihin ja seuraavaan tilipäivään on vielä kuukausi aikaa. Sen tilin saapuessa hönkivätkin jo sitten seuraavan kuukauden laskut niskaan. Opiskelijan paras ystävä Kela haluaa viime vuodelta kahden kuukauden opintotuet ja asumislisät takaisin, mutta vapaaehtoinen palautuspäivä on niin lähellä (31.3.), ettei taida kukkarosta löytyä kahdeksaasataa euroa sitten millään. No, otetaan sitten loppusyksyn arpajaisista se jättipotti korkojen kera ja murehditaan asia vasta sitten.