Parisataa metriä lumessa kahlattuaan sitä toivoo, että aura-auto tulisi ja veisi enimmät lumet mennessään. Aina ei kannata toivoa, sillä auran jälkeen jalkakäytävä on niin sileäksi kiillotettu, että lonkkamurtuman riski kasvaa ainakin 200 %. Maiharien pohjiin tarttuvat kivet toimivat nastoina, mutta pito oli silti melkoisen heikoissa kantimissa. En tosin ole kaatunut tänä talvena vielä kertaakaan, mutta täytyy silti pitää kieli keskellä suuta ja peukalot pystyssä. Koskaan ei tiedä milloin napsahtaa. Edellisestä ja ainoasta pahasta kaatumisesta on jo noin 14 vuotta ja silloin vääntyi solisluu.
Matkalla töihin tuli salakuunneltua nuoremman sukupolven edustajien jutustelua. Kaksi alakoululaista tyttöä keskustelivat äitiydestä ja ruoanlaittotaidon tärkeydestä näin: “Sitten kun sä oot äiti niin sun täytyy osata laittaa ruokaa, eikä tilata mitään pizzaa”. On mukava huomata, että elämän perusasiat ovat hallussa jo noinkin nuorena, mutta ainahan ne ehtii unohtaa.
Päiväkodin kulmalla pissisjengi jutusteli seuraavanlaisesti: “Siis voi v-ttu! Eikö se oikeesti s-tana käsitä siis v-ttu! Miettikää nyt v-ttu vähän siis s-tana vähänx se on k-sipää!”.
O tempora, o mores.
Enpä muista koskaan olleen tällaista tammikuuta näillä leveysasteilla. Eipä kyllä ainakaan minua haittaa, sillä kurakeli on paljon mukavampi kuin kolmen- tai edes kahdenkymmenen asteen tulipalopakkanen. Suomen talvi riepoo jo siihen malliin, että haluaisin mieluusti pakata kimpsuni ja kampsuni ja häipyä lämpimämmille maille loppuiäkseni. Australia vaikuttaisi sopivimmalta kielensä ja ilmastonsa vuoksi. Jos nyt kuitenkin ensin yrittäisi valmistua.
Kustannuspaikka vaihtui viime tammikuiseen tapaan pölyisestä tehdashallista siistiin sisätyöhön. Aika kuluu taas yliopiston leivissä papereita pyöritellessä. Tiedä sitten kuinka pitkäksi tämä työrupeama venyy. Viimevuotinen kuukausi venähti lähes puoleksi vuodeksi, mutta tällä hetkellä ei kiikarissa ole mitään pidempää pestiä.
Kustannuspaikan vaihdos tiesi myös tilipäivän siirtymistä, joten onkin erittäin mukava huomata etteivät rahat riitä kuun vaihteen laskuihin ja seuraavaan tilipäivään on vielä kuukausi aikaa. Sen tilin saapuessa hönkivätkin jo sitten seuraavan kuukauden laskut niskaan. Opiskelijan paras ystävä
Kela haluaa viime vuodelta kahden kuukauden opintotuet ja asumislisät takaisin, mutta vapaaehtoinen palautuspäivä on niin lähellä (31.3.), ettei taida kukkarosta löytyä kahdeksaasataa euroa sitten millään. No, otetaan sitten loppusyksyn arpajaisista se jättipotti korkojen kera ja murehditaan asia vasta sitten.
Pitkästä aikaa testi. Olen tehnyt tämän saman
testin joskus aiemminkin ja muistaakseni silloinkin henkinen ikäni osoittautui muutaman vuoden fyysistä vanhemmaksi. (via
Matkalla)
Henkinen ikäsi on: 31 vuotta
Oikea ikäsi on: 27 vuotta
Samanikäisiä testiin vastanneita: 10943 kpl
27 -vuotiaista testiin vastanneista:
Sinua henkiseltä iältään nuorempia: 57%
Henkisesti samanikäisiä: 6%
Henkisesti vanhempia: 37%
Tässä iässä muuten alkaa jo unohtamaan kuinka vanha onkaan. Välillä muistan olevani jo 28 ja välillä taasen elelen vielä 25-vuotiaan elämää, kunnes muistan olevani siinä iässä, jossa kaikki rokkitähdet kuolevat. Onneksi minusta ei tullut rokkitähteä.