Nyt näin maisterintutkinnon ollessa gradusolmun aukeamista vaille käsillä on alkanut tuntua siltä, että koko opiskeluaika on mennyt niin sanotusti reisille. Opintojen loppuessa katoaa elämältä tuttu ja turvallinen pohja. En ole enää niin varma haluanko työskennellä kasvatusalalla muutoin kuin opetuksen tutkimuksen tai verkko-opetuksen parissa.
Hakuaikaa yliopistoihin on jäljellä pari päivää ja tekisi mieleni hakea vielä opiskelemaan. Ongelmaksi vain muodostuu ikä, jäljellä olevat opintotukikuukaudet ja masentuminen menetettyjen vuosien ja pieleen menneiden suunnitelmien vuoksi.
Vuodethan tietysti eivät koskaan mene hukkaan, sillä kokemuksia on karttunut rutkasti ja olen sentään kuitenkin suorittanut kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon. Opintojen aloittaminen alusta ei kuitenkaan erityisemmin houkuttele. Mitään tekemääni en erityisemmin kadu, mutta kadun kaikkea sitä mitä jätin tekemättä.
Tässä vuosien saatossa on enimmäkseen harrastusten suhteen väännetty webbisivuja ja kirjoitettu blogia sekä soitettu rumpuja. Rumpukapulat putosivat virvelin päälle parisen vuotta sitten eikä soitteluita ole sen koommin tullut harrastettua. Webbisivuja on kuitenkin väännetty säännöllisesti ja myös yksi paperimuotoinen esite on työn alla. Graafisessa suunnittelussa en ole erityisen osaava, mutta kirjoitus sujuu. Mitäpä jos jatkaisikin panostusta tällä saralla?
Aamupäivällä tuli kierrettyä lenkki kirpputorimarketissa. Monissa yleisönosastokirjoituksissa on kauhisteltu kuinka kamalasta roinasta ja roskasta kehdataan pyytää törkyhintoja ja tätähän se tuntui olevan. Tarjontaan kuului myös tavaraa, jota ei saisi myydä.
- Poltettuja cd-levyjä sisältäen ties mitä musiikista karttaohjelmiin 1-3 eur / kpl
- Vanha 15 tuuman monitori 49 eur
- Aataminaikuisia näppäimistöjä 5 eur / kpl
- Vanhoja Apu-lehtiä 1 eur / kpl
- Ei kovin iäkkäitä Aku Ankan taskukirjoja 3 eur / kpl
- VHS-leffoja 5 eur / kpl
Eräällä myyntipöydällä oli myös puuveistos, joka vaikutti olevan lähtöisin Etelä-Amerikasta, tai sitten se oli arvoton jäljennös; suunnilleen tämännäköinen. En uskaltanut edes koskea, kun mieleeni tulivat kaikki kauhuelokuvat ja -tarinat kirpputorilta tai antiikkikaupasta löytyneistä kirotuista esineistä, jotka aiheuttavat omistajalleen kaikenlaista harmia.
Pystytinpä sitten toisen blogin englanninkielistä kirjoittelua varten. Leiska vain on vielä kesken, joten aloitus hieman viivästyy. Leiska tulee olemaan totutun vaalean sijaan varsin tumma.
Edelleenkään en kuitenkaan ole aivan varma jatkanko kirjoittelua kahdella kielellä suoraan tähän blogiin vai pidänkö kaksi erillistä. Harkitsin myös tämän blogin hyllyttämistä, mutta lopullista päätöstä en ole vielä tehnyt. Nimi on jo keksitty, mutta se jääköön vielä salaisuudeksi.
Luku-urakaksi tuli otettua Tolkienin Silmarillion. Englanninkielisenä. Saas nähdä mitä siitä tulee. Opus kun ei suomeksikaan ollut niitä maailman helppolukuisimpia.
Lisäys 12.8.2006: No, eipä tästäkään mitään tullut. Ehkä tämäkin kuvasti jo sitä fiiliksen katoamista, joka johti myöhemmin blogin sulkemiseen?
Prekariaatti on kuulemma suomeksi varasjoukkio. Onko todellakin näin? Kyllä, näinhän se asia todellakin on.
Varastaminen on turhan negatiivisesti latautunut sana, kun puhutaan siitä että vähävaraiset ottaa osan siitä mikä niille kuuluu.
Muslimimaissa taitaisivat olla yksikätisiä koko sakki. Monet varmasti ajavat hyviä asioita, mutta yksi rosvolauma pilaa kaikkien ituhippien maineen. Hävetkää! Etelä-Pohojammaalla tuollaiset olisi lynkattu jo ajat sitten.