MikroPC raportoi, että
Creativen Zen Neeon MP3-soittimien mukana on tullut Windows-mato Wullik B:tä.
Mato on ilmeisesti livahtanut soittimiin pakkausvaiheessa. Tämä kertonee siitä, että pakkaamoon on pesiytynyt syöpäläisyhdyskunta ja puhtaanapito ei oikein toimi. Uutinen jättää hieman epäselväksi, oliko mato luikerrellut soittimen sisään vai jäänyt soittimen ulkopuolelle pysytellen kuitenkin pakkauksen sisällä. Torakoita ja luteita ei ilmeisesti ole löytynyt, joten pakkaamon hygienia on ainakin kohtalaisella tasolla.
Madonsyömät omenat loistavat edelleen poissaolollaan.
- Use The Google, Luke!
- Googlata
- kuukkeli
Siinä muutamia esimerkkejä arkiseen kielenkäyttöön juurtuneista ilmaisuista ja sanonnoista. Suuri ja Mahtava Google on hakukoneiden kuningas.
Tähänkin blogiin tulee huomattava osa hakukoneiden osumista Googlen kautta. Käytän kahta eri statistiikkaa,
Weblaskuria ja webhotellin
Awstatsia. Molemmat antavat vähän erisuuntaisia tuloksia, vaikkakin Weblaskurin hakukonetuloksia on vaikea tarkastella, sillä niitä ei sen kummemmin eritellä.
Silmäily kuitenkin kertoo, että Weblaskurin tilastoissa Google on ylivoimainen ykkönen ja listalta löytyy vain kourallinen kilpailijoita, joista yleisimmät ovat
Yahoo!,
Altavista,
MSN Search ja
Eniro.
Awstatsin tilasto on hieman toisenlainen. Seuraavassa taulukossa kuluvan kuukauden hakukoneosumat.
| Hakukone |
Sivuja |
Prosenttiosuus |
| Google |
671 |
68.3 % |
| Yahoo! |
190 |
19.3 % |
| Google (Images) |
74 |
7.5 % |
| AltaVista |
26 |
2.6 % |
| MSN |
11 |
1.1 % |
| Ihmemaa |
8 |
0.8 % |
Yahoon edustus on huomattavan suuri, mutta silti Google on ylhäisessä yksinäisyydessään muiden yläpuolella. Googlen julkistamat muut palvelut, kuten
Gmail,
Google Maps ja
Google Earth sekä uusimmat
Google Talk ja Gmailin tekstiviestipalvelut (via
Tietokone.fi) enteilevät jättiyhtiön kasvavan entisestään ja pyrkivän haukkaamaan yhä suuremman osan markkinoista.
Fiftyfourelevenissä pohditaan hakukoneita ja niiden aiheuttamaa liikennettä. (kiitokset
Joskulle linkistä.) Alkaako Google olla kaikessa mammuttimaisuudessaan jo liian suuri? On huhuiltu, että Google julkaisisi oman selaimen. Mitä seuraavaksi? Tuleeko Googlesta seuraava Microsoft?
Ensimmäisen kerran internetiä käyttäessäni kesällä 1996 hakukoneina toimivat pääosin Yahoo! ja Altavista. Googlea ei ollut silloin olemassakaan. Tänä päivänä yhä useampi valitsee hakukoneekseen kuitenkin Googlen. Monissa selaimissakin on nykyisin osoitekentän vieressä valmiina tekstikenttä nopeita hakuja varten. Yleensä tämä hakukone on oletuksena Google.
Miksi juuri sinä käytät Googlea? Onko se muka oikeasti parempi kuin kilpailijansa?
Kuinka monta päivää on syksyyn ja tuhat yötä tuhat kesää sommaren är kort. Vettä satoi ja varmaan sataa vielä ensi viikollakin, vaikka tänään onkin ollut melko mukava päivä. Kämpässä on kelistä riippumatta iltaisin kuuma kuin saunassa. Ikkunoiden iästä päätellen talvella onkin sitten holotna.
Parempi puolisko lähti Helsinkiin työharjoitteluun kuudeksi viikoksi, joten saan tutustua uuteen kotikaupunkiin sen ajan ihan issekseni ja viettää rattoisaa ja leveää elämää. Sitä voisikin ryypätä ja rellestää koko harjoittelun ajan ja pitää armottomia bileitä. Tai sitten ei.
Rahat alkavat olla finito, joten ensi viikko paiskitaan siinä tutussa tehdasmiljöössä duunia aamusta iltaan. Edelleen jäämme odottelemaan sitä uutta leiskaa. Muuten, 111 klikkausta puuttuu vielä Opera-lisenssistä.
LISäYS: Kehu säätä, niin alkaa satamaan vettä (tai räntää tai lunta tai vanhoja akkoja).