Juhannus on vain kerran vuodessa, mutta joulu on joka vuosi. Joulu on monille väkinäinen sukujuhla, joka täytyy viettää perinteisin menoin neljän seinän sisällä homehtuen ja sukulaisia katsellen. Juhannus on samaa sorttia.
Yhdet säntäävät kaiken kansan juhannusfestareille, toiset pakenevat mökille. Koko Suomi pysähtyy. Monet suunnittelevat juhannusta hyvissä ajoin, toiset taas lähtevät spontaanisti juhlimaan. Kauhuskenaario olisi jäädä yksin kotiin. Yksin vietetty juhannus on lähes yhtä kammottava asia kuin yksinäinen joulu. Sellainenkin on toki koettu. Seurana oli pääsykoekirjoja.
Tänä vuonna suosimme taas kaupunkijuhannusta. Mikäs sen parempaa kuin jäädä tyhjään kaupunkiin. Kaikki karkaavat maalle tai festareille, joten kaupunki on meidän. Hyvää ruokaa, viiniä, piknikille, jos keli sallii. Sangriaa, olutta, grillattavaa. TV:ssä jalkapalloa. Tarviiko sitä ihminen muuta.
Kyllä kiinnostaa, etenkin silloin, jos niihin kuuluu oikeus kävellä kadulla rauhassa joutumatta ties minkä järjestön feissaajan ahdistelemaksi. Syrjäisellä säätäjällä on pinna kireällä, niin myös minulla ja varmasti monilla muillakin.
Ei kiinnosta, minulla ei ole hetkeä aikaa. Avustan oma-aloitteisesti, jos siltä tuntuu, enkä aio ryhtyä kuukausilahjoittajaksi tai järjestönne tukijäseneksi. Siinä vaiheessa, kun nämä naamailijat alkavat kulkea ovelta ovelle, ostan haulikon.
Spurgut ja katusoittajat ärsyttävät huomattavasti vähemmän, paitsi se säkkipillin raiskaaja. On muuten nähty kosken tälläkin puolella, valitettavasti.
Tämän vuoden Provinssirock oli metallimusiikin saralta onnistunut paketti, vaikka emme paikalla olleetkaan kuin lauantain. Deftones on nähty jo aiemmin, enkä bändistä erityisemmin välitä, joten skippasimme sen. Tulin katsomaan paikalle nimenomaan Strapping Young Ladia, jonka mielipuolisen näköinen keulakuva Devin Townsend tarjoili huumorilla sävytettyjen välispiikkien ohella tyylinäytteen siitä, miten soitetaan kunnon tappometallia ja avataan äänijänteet kunnolla.
Gene Hoglanin kellontarkka ja uskomaton rumputyöskentely sekä Devin Townsendin ääni muodostavat ydinosan Strapping Young Ladin mättömetallista. Mies on ehdottomasti rocklaulajien kaikkien aikojen parhaimmiston top-kympissä Mike Pattonin, Anneke van Giersbergenin ja Freddie Mercuryn kanssa. Puolitoistatuntinen tiukkaa tykitystä puristi yleisöstä ne viimeiset mehut, joita aiemmin Isoossa Teltassa soittanut Diablo ei infernaalisesta moshpitistä huolimatta onnistunut viemään. Diablon tuotanto on itselle melko tuntematonta, mutta eiköhän levykaupassa tule vierailtua, sillä bändi vaikutti todella hyvältä.
Devin Townsendin ja kumppaneiden jälkeen päälavalla esiintynyt HIM oli samaa tasoa, mitä silloin, kun bändin edellisen kerran näin joskus 90-luvun puolella. Tylsiä radiohittejä, joissa kaikissa toistuu sama kaava sekä laulusolisti, joka ei osaa laulaa livenä, eikä omaa minkäänlaista lavakarismaa tai kontaktia yleisöön. Oman lisänsä soppaan antoi puolikuuro miksaaja, sillä bändi soitti todella hiljaa ja soundit olivat keikan puoliväliin asti kehnot. Vasta lopussa kitaravalli alkoi saada jyrävaihdetta päälle.
Devin Townsendin upean äänen jälkeen Ville Valon rääkäisyt ja puolihuolimaton pelleilyn puolelle menevä esiintyminen antoivat lähinnä vaikutelman keuhkotautisesta kissasta. Naisväki on varmasti eri mieltä kanssani, mutta Hesarin arvio osuu mielestäni oikeaan. Vaisua menoa pääosin. Kaiken kukkuraksi bändi päätti jättää encoret väliin ja soitti coverina Black Sabbathin nimikkobiisin, jonka alkuosa on livenä melkoisen ankeaa ja puuduttavaa menoa. Lisäksi bändi ei päässyt edes siihen menevämpään osaan asti, sillä biisistä soitettiin vain puolet. Propsit kuitenkin Lindelle hyvästä kitarasoundista ja tiukasta soitosta, sekä tietysti Kaasulle mainiosta rumputyöskentelystä. Villestä ei ole kuin kiiltokuvapojaksi teinityttöjen albumeihin.
Jos ensi vuonna saan päähäni tehdä pari filosofian kurssia kesätentteinä, niin lyökää minua päähän jollakin metafysiikan opuksella ja kovaa. Ei ole ihmisen oppiaine ei. Jokaikinen filosofi tuntuu järjestään olevan elämästä vieraantunut piripää ja esim. Karl Marxin aivoitusten seurauksena on sen sata miljoonaa ihmistä laitettu lihoiksi kommunismin ja sosialismin nimissä, joten haittaakin mokomista on maailmalle ollut ja on edelleen, kun jotkut sitkeästi uskovat kommunismiin ja sosialismiin. Katsotaan jos jollakin bullshitillä saisi tentit menemään läpi.