Kävin eilen viimeinkin ensimmäistä kertaa Suppo Spede Sepi Sedu Koskisen Onnelassa. Yleensä laadukkaan yökerhon tunnistaa siitä, että vessassa on paperia ja paikat ovat siistejä. Tähän mennessä kaikissa SK-paikoissa on ollut kamalat määrät roskaa lattialla, lasinsiruja joka puolella ja kengät tarttuvat lattiaan kiinni. Tällä kertaa ei ollut. Onko Onnela siis laadukas paikka? Hah. Ei tosiaankaan. Samaa mielikuvituksetonta tuubaa se on kuin muutkin.
Kalamuki kirjoittaa ja vuodattaa:
Joku (en muista kuka enkä jaksa etsiä) kirjaili taannoin lapsellisen vuodatuksen kuinka häntä on henkilökohtaisesti loukattu sillä, että kukaan ei koskaan sano pahaa sanaa Applesta, mikä näinkin luettuna on paradoksaalisesti ajateltu. No, täältä pesee, vaikka tuskin tämä tekee muista tietotekniikkayrityksistä tai niiden tuotteista saati käyttäjistä yhtään parempia: Applen pitää tehdä jotain tukisivustolleen.
Täältä pesee myös. Apple ei ole jumala. Apple on tietotekniikkayritys, joka tekee toisaalta hyviä tietokoneita ja ohjelmistoja, toisaalta täyttä paskaa ja rahastaa surutta törkeän ylihintaisilla lisäosilla. Applea ja monien parjaamaa Microsoftia erottaakin kaupankäynnissä pääsääntöisesti vain nimi. Molemmilla tuntuu olevan ensisijaisesti mielessä pörssikurssi ja yhtiön saavuttama voitto, mikä ei sinänsä yllättäne ketään.
Apple julkaisi hiljattain Mighty Mousesta langattoman bluetooth-version, jota monet ovat odottaneetkin pitkään. Samanaikaisesti Apple mainostaa Boot Camp-sovellusta, jolla Applen Intel-prosessorilla varustettuihin tietokoneisiin voi asentaa Windowsin. No, eihän se bluetooth-Mighty Mouse toimi kuin OS X 10.4.6:ssa ja uudemmissa. Ei Windowsissa tai vanhemmissa OS X:n versioissa.
Kaiken lisäksi Mighty Mouse on surkein hiiri, jonka olen koskaan omistanut. Aikoinaan ensimmäisen oikean tietokoneeni mukana tuli Logitecin kaksinappinen rullahiiri, joka toimi muuten mainiosti, mutta hiiren liiketunnistimena toimiva pallo ja mekaaniset rullat keräsivät kamalasti likaa ja aiheuttivat toimimattomuutta. Tästä vaivasta päästiin eroon optisten hiirten myötä, mutta Apple on astunut askelen taaksepäin ja tuonut markkinoille Mighty Mousen, jonka 360 astetta pyörivä vieritysrulla tai pikemminkin pieni pallo tai “nänni” kerää mekaanisille pallohiirille tyypillisellä tavalla likaa ja lakkaa toimimasta.
Hiirtä täytyy noin kerran viikossa kääntää ylösalaisin ja pyöritellä rullaa pöytää vasten jokunen minuutti, jotta se jälleen toimisi. USB-hubin kanssa käytettynä painikkeet muuttuvat sairaan herkiksi ja aiheuttavat lukuisia ongelmia, vaikka koko hiireen ei edes koskisi. Lisäksi vekottimen johto on vain 75 cm pitkä, jolloin hiirtä ei voi oikein käyttää ilman näppäimistössä sijaitsevia USB-portteja, erillistä hubia tai jatkojohtoa.
Kahden painikkeen toimivuus on mitä on, sillä hiiressä ei varsinaisesti ole painikkeita, vaan sensorit, jotka tunnistavat klikkaukset. Sensorit eivät toimi, kuten pitäisi, sillä oikeaa puolta klikatessa pitäisi nostaa sormet vasemmalta puolelta kokonaan ilmaan ja päinvastoin. Hiiren toimivuus kaksinappisena on siis äärimmäisen surkea, joten olenkin käyttänyt sitä vain yksinappisena, joka OS X:ssä ei ole ongelma, sillä kontekstimenun saa esiin klikkaamalla ctrl-näppäin pohjassa. Windowsin puolella tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, joten harhalaukauksia tulee silloin tällöin ja kontekstimenu ponnahtaa esiin aina silloin kun sitä ei tarvitse ja kun tarvitsee, tapahtuukin jotain muuta.
Tähän yhtälöön kun lisätään surkea näppäimistö, niin johan kummasti tekee mieli marssia kauppaan ja ostaa oikeasti toimiva Logitechin tai Microsoftin desktop-paketti ja heittää Applen näppiksellä ja hiirellä sitä kuuluisaa vesilintua. Omistamani Applen näppis kun ilmeisesti on maanantaikappale tai muuten vain susi, sillä ajoittain näppäimet jumiutuvat ja koko vehje lakkaa Windowsin puolella toimimasta tietyin väliajoin, ellei välissä ole USB-hubia, joka taas aiheuttaa aivan muita ongelmia. Ongelmaan ovat muutkin törmänneet, mutta ainakaan Applen tuki ei osannut asiaan sanoa juuta eikä jaata.
PC-miehet tietysti nauravat partaansa tätä lukiessaan, mutta edelleen Windowsin tietoturva ja virusongelma on se suurin syy, miksi minä Appleen vaihdoin.
Näinä aikoina tulee 10 vuotta täyteen elämää kännykän kanssa. Nopeasti se aika menee, sillä vasta hiljattain kännykkää pidettiin juppien leikkikaluna ja kasinotalouden ilmentymänä. Ai niin, mutta sehän oli 80-luvulla ja siitä on aikaa jo 20 vuotta.
Sain ensimmäisen “matka”puhelimeni alkusyksystä 1996, kun muutin ensimmäistä kertaa kotoa pois. Kyseessä oli NMT 900 -verkossa toimiva tiiliskivi, joka oli iso ja painava, eikä akkukaan kestänyt kuin tunnin kaksi. En kuollaksenikaan muista mallia saati valmistajaa, mutta mikään Mobira Cityman se ei ollut. Kyseessä oli Technophone PC117. Moista vehjettä ei raaskinut kuljettaa mukana, vaan se nökötti solukämpässä toimittamassa lankapuhelimen virkaa.
Samana vuonna sain kotoa hieman paremman luurin, tällä kertaa GSM-puhelimen. Kyseessä oli Nokia 1630, kamala halko sekin. Laite vaati ohjelmistopäivityksen, jotta sillä pystyi lähettämään tekstiviestejä ja siinä oli nikkeli-kadmiumakku, joka piti purkaa aina tyhjäksi. Kaksirivinen ja kaksivärinen näyttö olivat siihen aikaan ihan käytettäviä, mutta tänä päivänä varmasti yhtä tuskaa. Sisarmalli 1610/1611 oli todella yleinen ja halvempi kuin myös erittäin suosittu 2110, joita siihen aikaan olikin lähes kaikilla kännykän omistajilla.
Pari vuotta myöhemmin syksyllä 1998 aika alkoi jättää vanhasta halosta ja mallien kehityttyä ja hintojen inhimillistyttyä päätin vaihtaa hieman parempaan. Valinta oli 5110, jossa oli uutuutena vaihdettavat värikuoret ja Navi-näppäin. Soittoäänten määrä oli moninkertaistunut ja tästä mallista kaikkein positiivisimpana ominaisuutena jäi mieleen hyvä akun kesto. Siinä missä 1630 hyytyi parin päivän välein, tarvitsi tätä mallia ladata korkeintaan kerran viikossa. Matopeliäkin tuli pelattua aina paremman tekemisen puutteessa. Tätä mallia saattaa edelleenkin nähdä käytössä.
5110:ssä oli yksi erittäin paha puute: siihen ei voinut ladata soittoääniä. Sen vuoksi päätin jo keväällä 1999 vaihtaa hieman parempaan ja ostin 6110:n, joka on yksi parhaimmista koskaan valmistetuista Nokia-malleista. Kameleonttikuoret tekivät puhelimesta tyylikkään ja arvokkaan näköisen. Käytin puhelinta aina joulukuuhun 2000 saakka, jolloin lahjoitin sen appiukolleni. Hän käyttää samaa puhelinta edelleen, joten varsin kestävästä mallista on siis kyse!
Luuri, jonka hankintaa kaduin pitkään. Tyylikäs päältä ja mukavasti käteen sopiva, mutta silkkaa paskaa sisältä. Kestävyys oli kunnossa, sillä paiskasin puhelimen suutuspäissäni seinään, eikä siihen tullut edes naarmua. Kaikki asetukset olivat aina hukassa ja mitä omituisimmissa paikoissa ja tekstiviestin kirjoitusnopeus on surkeimpia, mitä olen koskaan nähnyt. Muutaman merkin painalluksen jälkeen puhelin alkoi piippaamaan ja herjaamaan, että äläs nyt kirjoita niin nopeasti. Ehkä dementoituneen mummon kirjoitusvauhti olisi ollut tälle mallille sopiva. Kaiken kukkuraksi puhelimeen sai lisäosana erillisen tekstiviestinäppäimistön, jolla kirjoittaminen oli aivan yhtä hidasta.
Kesällä 2001 rahatilanne helpotti sen verran, että pääsin palaamaan Nokia-kantaan ja käyttäjäystävällisemmän puhelimen omistajaksi, tai niin ainakin luulin. Siinä missä 6110 oli mestariteos, osoittautui 6210 surkeaksi. Toiminnot olivat ihan ok, mutta softa oli järkyttävän hidas ja puhelimen epäonnistunut muotoilu aiheutti sen, että näppäinlukko aukeni useita kertoja päivässä itsekseen taskussa, kun lukon avaavat näppäimet olivat hieman muita näppäimiä ylempänä.
Kesällä 2002 vaihdoin vaimon, tai silloin vielä avopuolison kanssa päikseen puhelimia. Sain 3310:n, joka oli erittäin suosittu halpissarjalainen. Nopea ja näppärä softa, pienikokoinen ja helppokäyttöinen peruspuhelin, joita näitäkin näkee edelleen monilla. Suurimpana miinuksena heikko akun kesto. Myös tässä mallissa oli vaihdettavat värikuoret, jotka tuppasivat hieman narisemaan Nokian puhelimille tyypilliseen tapaan. Kaksivärinen näyttö alkoi hiljalleen kuitenkin olla liian antiikkinen, joten vaihto tuli ajankohtaiseksi.
Tekniikka kehittyi ja pitihän sitä saada parempi malli. Tammikuussa 2003 marssittiin kauppaan. 3510i oli ensimmäinen värinäytöllinen puhelimeni, vaikka ei tämän mallin väreissä juuri kehumista ollut. Näytön kirkkaus sen sijaan oli kaksivärinäyttöjen jälkeen jotain aivan uskomatonta. Tätä mallia pystyi käyttämään erinomaisen hyvin taskulamppuna. Akun kesto oli hyvä, mutta jostain syystä en kuitenkaan ollut tähän malliin erityisen tyytyväinen. Taisi olla ensimmäisiä malleja, joissa oletustekstiviestiäänenä ei ollut se ärsyttävä dii-dii dii-dii.
Jälleen vikatikki. Aivan kamala puhelin, jonka ostin hetken mielijohteesta kaverin kehuttua omaansa (humalaspäissään taisi olla) helmikuussa 2004. Sekava käyttöliittymä, omituisia vikoja, huono akku ja muuta kivaa. Muutaman kuukauden jälkeen riitti ja olin valmis maksamaan mitä tahansa kunnon puhelimesta.
Simpukat tulivat muotiin ja sellainen piti siis hankkia. Siemensin aika oli kypsä jo toukokuussa 2004, jolloin ostin kalliin, mutta niin hienon ja näppärän Samsungin simpukan. Aika paljasti tästäkin mallista huonoja puolia, sillä joitakin varoitus- ja vahvistusääniä ei voinut lainkaan kytkeä pois päältä asettamatta koko puhelinta äänettömälle ja torkkukytkinkin puuttui herätyskellosta. Kyseessä oli kuitenkin erinomaisen kestävä kamerapuhelin.
Heinäkuussa 2005 päätin hylätä Samsungin ja hankkia paremmalla kameralla varustetun puhelimen, jossa on suurempi muisti, ja joka toimisi paremmin yhteistyössä Mac OS X:n kanssa. Samsungilla kun ei pystynyt synkronoimaan osoitekirjaa ja kalenteria kuin Windowsissa. Mukaan tarttui K750i, joka on käytössä edelleen tänäkin päivänä. Vaihto ei ole vielä ajankohtainen, sillä olen malliin varsin tyytyväinen.
Tänä päivänä puhelinten multimediaominaisuudet merkitsevät yhä enemmän ja enemmän kuin 10 vuotta sitten, jolloin puhelinta käytettiin etupäässä puhelimena. Monille kännykkä on toki edelleen vain puhelin tai tekstiviestien välityksessä tarvittava laite, mutta itse kuulun siihen kansanosaan, joka käyttää puhelinta kalenterina, osoitekirjana, muistiona ja pienenä mukana kannettavana tietokoneena. Surffaan puhelimella netissä tien päällä ollessani tarvittaessa, käytän sitä iBookin kanssa gprs-modeemina ja otan yhteyden irkkiin, jos tylsistyttää, eikä oikeaa tietokonetta ole saatavilla. Voin kuunnella puhelimella musiikkia, radiota, ottaa valokuvia ja videokuvaa. Kaikkia näitä ominaisuuksia olen oppinut käyttämään ja kaipaamaan oikeastaan vasta sen jälkeen kun ostin Samsungin simpukan keväällä 2004.
Tulevaisuudessa arvostan yhä enemmän pitkää akun kestoa, suurta ja laadukasta näyttöä, kestävyyttä, toimivuutta, suurta muistia sekä monipuolisia ominaisuuksia. Paremmat ominaisuudet, parempi käytettävyys ja parempi yhteensopivuus eri laitteiden kanssa. Näillä eväillä itselleni sopiva malli löytyy varmasti ja olen valmis maksamaankin siitä.
Pari viikkoa olisi aikaa opetella tilastomenetelmiä, tai pikemminkin kerrata niitä, jotta pääsisi pakollisesta tilastokurssista läpi. C++ -kurssin uusinta ei mennyt läpi, joten pitänee käydä arpomassa kolmannen kerran syksymmällä. Parin pisteen päähän jäi taas. Tällä kertaa on kerrattava kunnolla, sillä keväällä tahtoi loppua mehu hieman kesken.
53 opintopistettä toistaiseksi plakkarissa ensimmäisen vuoden saldona, kun tavoite on 60. Jokunen voi vielä olla tulossa, joten ihan hyvinhän tämä on sujunut. Kasvatustieteisiin ja erityispedagogiikkaan verrattuna tietojenkäsittelytiede on aivan toisesta maailmasta ja vaatii todellista osaamista. Humanistisilla aloilla kuka tahansa tumpelo voi lukea tenttikirjat, suorittaa tentin tai kirjoittaa esseen ja päästä kursseista läpi osaamatta mitään. Tietojenkäsittelyssäkin voinee päästä läpi osaamatta mitään, mutta töitä ei tule tällöin saamaan mistään. Kaiken lisäksi yksi huonosti suoritettu kurssi voi kostautua, kun niitä samoja taitoja tarvitaan seuraavalla kurssilla. Ei auta pahemmin laiskotella.
Viikonloppuna tuli käytyä Jyvääskyläässä äitimuorin viisikymppisillä. Johan oli kaupunkia ehditty myllätä taas kerran uuteen uskoon. Parin vuoden poissaolon jälkeen koko paikkaa tuskin enää tuntisi entiseksi. Paikallinen, Suomen puhtaimmaksikin haukuttu murre sen sijaan on ja pysyy. Saatan ehkä puhua itsekin edelleen jonkin verran keskisuomalaisittain, mutta eiköhän se kieli ajan mittaan muutu. En halua kuulostaa Jyvääskylään asukilta ja rappeuttaa murteellani muuta väestöä.
Taas kerran voidaan havaita, että naiset ovat tasa-arvoisempia kuin miehet.
Syksy 2005. YO-talo, Tampere. Miesten täytyy jättää olkalaukku narikkaan, naisten ei.
Kesä 2006. Old Brick’s Inn, Tampere. Miesten täytyy jättää olkalaukku narikkaan, naisten ei.
Kyseessä on pienikokoinen armeijan leipälaukku, ei mikään massiivinen reppu. Siinä missä naiset saavat kuljettaa vapaasti käsi- tai olkalaukkunsa baariin sisään, miehille vastaavaa ei sallita, ainakaan näissä baareissa.