Sisältöön
Haku:

Elefanttipuhetta


Suomi hoi minne menet

Kategoriat: Politiikka, Yhteiskunta, Yleistä — 13.05.2007 @ 16:46

Rakkaan valtiomme virkamiehistössä tuntuu riittävän Ajatusten Tonavia ja Karpaattien Neroja sekä Suuria Johtajia.

Näillä lempinimillä tunnettiin Romanian edesmennyt diktaattori Nicolae Ceauşescu ja Pohjois-Korean virkaveljensä Kim Il-Sung.

Viittaan tarkoituksella näihin herroihin, sillä heidän edustamassaan valtiomuodossa vallitsi ja Pohjois-Korean kohdalla edelleen vallitsee Vain Yksi Oikea Virallinen Totuus. Väärinajattelusta rangaistaan, vapaa tiedonvälitys on tiukasti kontrolloitua ja valtion virallisen linjan vastaisia mielipiteitä ei suvaita.

Vähemmistövaltuutettu Puumalainen ehti kohdistaa mielenkiintonsa karkkipapereista jo blogeihin asti, eikä tapaus ole vielä ratkennut. Hän vaatii sensuuria ennen kuin tapausta on edes tutkittu ja tuomiota annettu. Virkamieskollegansa Illman puolestaan nosti tapetille taas vanhan nettikeskustelujen ennakkomoderoinnin.

On siis huolestuttavaa kuulla, että jälleen kerran Suomen kaltaisessa länsimaisessa demokratiassa ja vapaassa yhteiskunnassa vaaditaan nettikeskusteluille pakollisia sensoreita. Effi ry on jo ottanut asiaan kantaa.

Sensuuria voidaan perustella turvallisuuden lisäämisellä, laittoman toiminnan tai terrorismin ehkäisemisellä, mutta siitä on aina lyhyt matka täydelliseen tiedonvälityksen kontrollointiin ja kansalaisten aivopesuun yhdellä virallisella totuudella.

Tässäkin blogissa on olemassa kommenttiosasto, jonne kuka tahansa on vapaa kirjoittamaan oman kommenttinsa, kunhan se on asiallinen. Ennakkosensuuria harrastan vain ja ainoastaan roskakommenttien ehkäisemiseksi. Näitä roskakommentteja tulee päivittäin kymmeniä, jopa satoja, joten aikani ei riitä niiden läpikäymiseen ja siivoamiseen yksitellen.

Asiattomuudet poistan, mutta muutoin sana on vapaa. Sensorivaatimus tarkoittaisi sitä, että minun täytyisi jättää kaikki kommentit moderointijonoon ja olisin itse vastuussa niiden sisällöstä. Tällä hetkellä vastuun kantaa kommentin kirjoittaja itse.

Käytännössä joutuisin sulkemaan kommentoinnin kokonaan.

Sama koskee satoja ja tuhansia blogeja, vieraskirjoja, harrastusfoorumeita, kaikkia mahdollisia palstoja, jotka eivät rajoitu pelkästään World Wide Webiin, vaan myös uutisryhmiin, chatteihin tai mihin tahansa internet-tiedonvälitykseen. Ennakkomoderointi on mahdotonta, joten palstat täytyisi sulkea.

Mielestäni nykyisessä systeemissä ei ole mitään vikaa, sillä kirjoittajien jäljitys on mahdollista, joskin haastavaa, joten herjaajat ja asiattoman materiaalin levittäjät saadaan vastuuseen teoistaan.

Haiskahtaakin siltä, että tämä on jälleen kerran yksi yritys kahlita internet valtion kontrolliin ja tukahduttaa kansalaisten vapaa tiedonvälitys.

Aiheesta ovat kirjoittaneet myös: Mobile Cowboy, Laurin blogi, Skrubu, Kari Haakana ja Kasa monien muiden ohella.

Euroviisulätkää kansalle

Kategoriat: Yleistä — 12.05.2007 @ 21:42

En normaalisti seuraa jääkiekkoa pahemmin, eivätkä euroviisutkaan ehkä sitä minulle ominaisinta viihdettä ole, mutta kun omia on mukana, niin täytyy toki kannustaa.

Viime vuonna harmittelin, kun Suomelle ei käynyt hyvin lätkäkisoissa, mutta euroviisuissa tuli sitten täyspotti ja helvetti jäätyi.

Juhlimaan en silloin päässyt, mutta meininki kaupungilla oli ollut kuulemma uskomaton. Autoja jonoksi asti Suomen liput ikkunasta hulmuten, Lordi-huutoja ja uintia suihkulähteissä.

Nyt voisin toivoa vaikka toista voittoa putkeen sekä siihen kruunuksi lätkäkultaa ja hulvatonta juhlimista oman kotimaamme ja kansamme kunniaksi.

Vähän nostatusta siihen heikkoon kansalliseen itsetuntoon, perkele!

Ilosaari taitaa kutsua #2

Kategoriat: Musiikki, Viihde — 10.05.2007 @ 15:25

Kuten aiemmin mainitsin, Ilosaareenhan täytyy lähteä.

Ilosaarirock 2007 liput

Harmi vain, että Joensuu sijaitsee huitsin Nevadassa ja hornan kuusessa, joten sinne asti on pirullista matkustaa, mutta minnepä sitä ei menisi Porcupine Treen vuoksi.

Tämä kuva olisi sopinut myös Valokuvatorstain päivän aiheeseen, joka on camp, mutta kun tarkensivat aihetta koskemaan sitä toista campia, niin ei sitten.

Edellisestä ja ainoasta Ilosaaren reissusta onkin kulunut 7 vuotta aikaa. Silloin järjestyksenvalvojilla oli melkoinen Gestapo-meininki jopa festarialueelta ostettujen vesipullojen suhteen, mutta ehkä tästä jupakasta on jotain opittu.

“Seniori”kännykkä

Kategoriat: Tietotekniikka — 07.05.2007 @ 19:08

Digitoday uutisoi, että Coxion Oy on julkistanut turvaominaisuuksilla varustetun ja helppokäyttöisen Emporia Life -kännykän, jota ei ole kuormitettu turhilla ominaisuuksilla.

Näppäimet ja merkinnät ovat suurikokoisempia, äänet ovat voimakkaampia, samoin värinähälytys.

Jokohan tällainen laite alkaisi vastaamaan yksinkertaisten puhelimien kysyntää, vai pitääkö olla laite, jossa on yksi nappi, jota painamalla saa yhteyden operaattoriin, joka yhdistää halutulle henkilölle. Samasta napista puhelu katkeaa.

Mighty Boosh

Kategoriat: Viihde — 06.05.2007 @ 04:13

YLE Extra esittää toukokuussa kulttisarja Mighty Booshia 14.5 alkaen. Suosittelen lämpimästi.

I’m Old Gregg!!