Kohta on jo pari kuukautta paiskittu töitä ja ensimmäinen täysi palkkakin on tulossa. Arki kiiruhtaa ohi todella nopeasti. “Vanhalle vuosi on kuin viikko”, sanottiin Häjyissä ja se tuntuu pitävän paikkansa. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin aika lentää.
Tämä blogileiska on ollut paikallaan vuoden päivät ja uusi on tuloillaan. Punakeltainen ja tumma ilme joutaa pois ja tilalle vaaleaa ja väljempää ilmettä. Ihan kokonaan en saanut viikonlopun aikana valmista, kun kuvien hieromiseen meni yllättäen (taas) pidempään kuin odotin.
Ehkä pitäisi myös aktivoitua kirjoittamaan enemmän, niin olisi leiskasta enemmän iloa, mutta töissä ei ehdi eikä jaksa, eikä illalla kotonakaan enää huvita. Olen vähentänyt iltapäivälehtien sivustojen lukua, foorumien selailua ja blogien lukua hyvin rankalla kädellä. Kaikki seuraamani blogit ovat nyt RSS-lukijassa. Blogilistalle en ole kirjautunut aikoihin. Ja arviointi siitä, kannattaako postausta lukea, tehdään alle puolessa sekunnissa otsikon perusteella. Siihen kannattaa siis panostaa.
Liityin myös Naamakirjaan, mutten vielä oikein keksinyt, mitä virkaa sillä on. Kutsuja satelee sieltä sun täältä, joten ilmeisesti siellä on koko “sosiaalisen” intter netin kerma.
Työkoneessani oleva Vista alkaa riepoa päivä päivältä enemmän. Muutama IVO-buutti on pitänyt jo tehdä ja jostain kumman syystä Safari ja Komodo Edit tykkäävät ajoittain käynnistyä itsekseen.
Eilen Vista keksi heittää kakkosnäytön ikkunat ykkösnäyttöön ja kadotti koko taskbarin Start-painiketta lukuunottamatta. Sitten alkoikin tiimalasi pyöriä hurjempaa tahtia kuin Steven rantapallo.
En pidä Vistan Explorerin käyttöliittymästä yhtään. XP:n vastaava on paljon helpompi ja selkeämpi. Vistassa on koko ajan hukassa, eikä haluamiaan levyjä tai hakemistoja tahdo löytää. Lisäksi koko käyttöjärjestelmän oletusteema on ihan hirveä ja siinä on äärimmäisen vaikea erottaa aktiivista ja epäaktiivista ikkunaa toisistaan. Siksi käytänkin perinteistä teemaa.
User Account Protection on luonnollisesti olemassa käyttäjän tietoturvan kannalta, mutta se hyppii silmille jatkuvasti niin tiheään, että se on pakko ottaa pois päältä häiritsemästä.
Ajoittain tuntuu, että Vistaa ei ole käytettävyystestattu kunnolla ja koko käytettävyystiimi on koottu suoraan kadulta tai Tampereen yliopiston käytäviltä. Kun Start-menusta löytyy ikoni, joka tyypillisesti sammuttaa virran, voisi luulla, että kone todellakin sammuu siitä. Mutta eipä tietenkään. Se menee lepotilaan. Virtatoimintojen valintojen määrässäkään ei pihistellä.
Internet Explorer 7 kaatuilee melko usein ja ryöstää itselleen yhä uudelleen ja uudelleen oletusselaimen aseman, vaikka kuinka määrittäisi asetuksista toisin. Tämä, jos mikä on äärimmäisen raivostuttavaa.
Näiden kokemusten perusteella en voi suositella XP:n päivittämistä Vistaan ainakaan ennen Service Pack 1:stä, jos sittenkään. Laittakaa ennemmin Linux tai ostakaa Mac tai pysykää siinä XP:ssä.
Laadusta kertonee paljon jo sekin, että Microsoft tarjoaa downgrade-optiota XP:hen.