Torstaina alkanut keikkaputki päättyy vasta tänään Porcupine Treen esiintymiseen Tampereen Tullikamarin Pakkahuoneella, mutta annetaan tähän väliin pieni raportti kokemuksista.
Torstai & The Black Crusade
Keikkaputken aloitti torstaina The Black Crusade tapahtuma ja Shadows Fall. En ollut bändiä aiemmin kuullut kuin kotisivuiltaan löytyvän videon verran, joten paljoa ei mieleen jäänyt, mutta ei se huonolta kuulostanut. Laulajan lattiaan asti ulottunut rastamoppi oli aikamoinen näky pyöriessään.
Toisena esiintyjänä lauteille astui ruotsalainen, karjuvalla naislaulajalla varustettu Arch Enemy. Melodista ruotsinmetallia soittava bändi olisi mieluusti voinut veivata pidempääkin, sillä porukka alkoi 25 minuutin setin päättyessä vasta lämmetä mukavasti jäähallin arktisessa ilmastossa.
Kolmas esiintyjä oli brittiläinen, erittäin reipastahtista powermetallia soittava Dragonforce. Bändi kiinnosti yleisöä selvästi vähiten, sillä enin osa vähälukuista yleisöä pakeni baarin puolelle ja bändi kuittailikin, että taitaa olla maanantai ja porukka nukkuu vielä. Huumorilla höystetty esiintyminen ei kaikille uppoa, mutta itse ainakin pidin ja mieluusti voisin lähteä toistekin katsomaan. Yleisön joukossa oli huomattavan paljon vaahtosammuttimen kokoisia natiaisia, joten taitaa bändille faneja löytyä jatkossakin.
Neljäntenä esiintyjänä oli amerikkalainen Trivium, joka tuli nähtyä jo aiemmin Iron Maidenia lämmittelemässä vuotta aikaisemmin. En ole tuotantoon kauhean hyvin tutustunut, mutta ihan kivasti se potkii. Täytyy siis tutustua.
Illan pääesiintyjä oli amerikkalainen Machine Head, joka on oman alansa uranuurtaja ja kuului mm. Panteran ohella meikäläisen suosikkibändeihin jo 90-luvun alussa. Viime vuosina olin jo unohtanut koko bändin olemassaolon, mutta ei passaa tehdä samaa virhettä toistamiseen, sillä hehän olivat livenä mainioita. Moshpit velloi lähes koko keikan ajan ja viimeisen biisin aikana saatiin muodostettua jättimäinen circle pit, jossa lähes koko kenttä kiersi massiivista lavan etuosasta miksauspöytään asti ulottunutta rinkiä. Mahtavaa.
Perjantai & Nightwish
Kun Nightwish myy Keski-Suomen Ateenaksikin haukutun Jyväskylän Paviljongin täyteen, voisi ajatella, että luvassa on hieno rokkikonsertti, mutta ei. Pienessä maakunnassa on tällöin kyseessä vuoden ainoa suurempi musiikkitapahtuma, siis koko perheen konsertti, josta tietysti voi jo aika pitkälle päätellä, millaista se meno siellä on. Yleisön joukossa näkyi huomattavan paljon vanhemman polven katsojia, joista monet olivat tulleet paikalle jälkikasvunsa kanssa. Kun normaalisti väki tulee ja menee ja velloo edestakaisin parempaa paikkaa hakiessaan, niin täällä suorastaan torpattiin äkäisin kommentein ja kyynärpäätaktiikkaa hyväksi käyttäen eteneminen ja kulkeminen. Monet seisoivat kuin tatit sillä paikalla, minkä olivat onnistuneet valtaamaan, eivätkä päästäneet ketään ohi. Kiitti ja morjens. En lähde enää, varsinkin kun tällaiselle vertikaalirajoitteiselle vaahtosammuttimelle se lava oli aivan liian matalalla, että sinne olisi kunnolla nähnyt.
Konsertin keskeytti myös palohälytys, jonka vuoksi monet joutuivat siirtymään pihalle pakkaseen pelkässä t-paidassa, eikä ulkopuolella info enää kulkenut. Kukaan ei tiennyt jatkuuko tapahtuma vai ei, kunnes päätimme siirtyä pääovien luo katsomaan, josko saisimme haettua takkimme narikasta. Kun väkeä näytti ramppaavan takaisin sisälle, ymmärsimme tapahtuman jatkuvan ja liityimme itse seuraan. Asianmukaista kuulutusta ei pihalla korviimme kantautunut ja varmasti monet pettyneet katsojat lähtivät saman tien pois. Ikävää. Joka tapauksessa yleisö käyttäytyi rauhallisesti, eikä mitään paniikkia ollut havaittavissa.
Bändi soitti ihan mainiosti, eikä pyrotekniikassakaan säästelty. Anette on selvästi enemmän rock, kuin jääkuningatar Tarja, vaikka teknisesti ei pääse lähellekään Tarjan laulutaitoja. Vanhat biisitkin toimivat ihan hyvin, mutta täytyy sanoa, että neljästä näkemästäni Nightwish-keikasta tämä oli niistä selvästi heikoin.
Lauantai & Porcupine Tree
Illan aloitti astrobeatia soittava Hidria Spacefolk, joka lämmittelikin yleisöään junnaavilla rytmeillään ihan kiitettävästi. Valtaosa väestä saapui paikalle vasta hieman ennen yhdeksää, jolloin illan pääesiintyjä Porcupine Tree astui lavalle.
Tutustuin bändiin joskus 2004 ja ihastuin välittömästi. Kauan kaivattu odotus palkittiin viime kesän Ilosaarirockissa, kun Britannian rock/progeylpeys soitti teltassa ehkä yhden elämäni parhaimmista keikoista. Tällä kertaa luvassa oli kahden tunnin setti niin uutta kuin vanhaakin materiaalia. Meno ei ollut ehkä ihan niin intensiivistä kuin Ilosaaressa, johtuen yleisön pienemmästä humalatilasta ja suuremmasta areenasta, mutta rahoilleen ei paljoa parempaa vastinetta voi enää saada.
Olen aina pitänyt teknisesti vaikeasta musiikista, jossa on haastetta niin soittajille, kuin yleisöllekin ja Porcupine Tree menee myös osaltaan tähän kastiin, vaikka bändin materiaalissa on myös paljon kuulijaystävällisempää tavaraa. Rumpali Gavin Harrisonin soitantaa kuuntelee ja katselee mielellään ja mies onkin alansa ehdotonta huippua ja nousee omalla top-listallani kärkivitoseen Phil Collinsin, Neil Peartin, Gene Hoglanin ja Sami Kuoppamäen seuraan.
Muropaketista napattu settilista. En tiedä onko ihan täydellinen, mutta ainakin sinne päin.
- Fear of a Blank Planet
- What Happens Now?
- The Sound of Muzak
- Lazarus
- Anesthetize
- Open Car
- Dark Matter
- Blackest Eyes
- Hatesong
- A Smart Kid
- Way Out Of Here
- Sleep Together
Encoret
- Waiting (Phase One)
- Trains
- Halo
Tänään vielä toinen Porcupine Tree -setti Pakkahuoneella. Ai ihanuutta.
LISÄYS: Erään paikallaolijan kommentit. Alleviivaan kyllä täysin taustavideoiden vaikutuksen. Lyriikat, mahtava musiikki ja koskettava video olivat etenkin Way Out Of Heren kohdalla hyvin koskettavia.
LISÄYS 2: pni oli paikalla näpsimässä kuvia