Vandaalit riehumassa taas
Taas kerran on anarkistinen roskajoukko riehunut keskustassa sotkemisen puolesta. Sotkikaa töhrynne paperille, prkl. Lapsikin ymmärtää olla sotkimatta seiniä, te ette.
Taas kerran on anarkistinen roskajoukko riehunut keskustassa sotkemisen puolesta. Sotkikaa töhrynne paperille, prkl. Lapsikin ymmärtää olla sotkimatta seiniä, te ette.
Nyt alkaa pikkuhiljaa kyrvähtää hermo silmille hyppiviin Flash-mainoksiin. Kiitos vaan Hesari, Ilta-Sanomat ja Iltalehti.
Koko ruudun kokoiset, täysin fokuksen varastavat tai sitten sisällön sekaan salakavalasti sulautuvat mainokset ovat tehokkain tapa saada kävijät vihaisiksi ja AdBlock-laajennuksille lisää kysyntää.
Näkee ne uutiset muualtakin.
Saija Sarah Palin on sanonut olevansa valmis vaikka Venäjä-sotaan.
Eurooppalainen intellektuaatti tuntee tietysti jälleen kerran ylemmyydentunnetta ja pitää Palinia hourupäisenä punaniskana, joka luulee ottavansa vastaan tehtäviä suoraan Jumalalta. Tällaisten uutisten tupsahdellessa esiin on takuuvarma aivoinfarktin riski lähteä lukemaan Hesarin keskustelupalstan kommentteja. Kirjoitan tänne, koska Hesarin palstalla tunnetusti tahtoo vastakkaiset ja lehden linjalle väärät mielipiteet jäädä sensuurin hampaisiin.
Ajatellaanpa asiaa hieman toisilta kantimilta. Miksi sama intellektuellien porukka ei koskaan kritisoi yhtä voimakkaaseen äänensävyyn Lähi-Idän uskonnollisia johtajia, joiden jumalallinen oikeutus sotaan on täsmälleen samanlaista. Sekä syvästi kristillisten republikaanien että muslimien enemmistön suhtautuminen ehkäisyyn tai aborttiin ja käsitys sukupuolirooleista tai kreationismista on myös aivan yhtenevä. Miksi te kritisoitte vain ensinmainittuja?
Jos Sarah Palin tai republikaanit eivät selkeästi ilmaise olevansa valmiita vaikka sotaan Venäjää vastaan, he osoittaisivat oman heikkoutensa Venäjän mahdin edessä. Tarkoitus on tehdä Venäjälle selväksi, että meidän varpaille ei astuta tai täältä pesee. Samasta syystä Suomessa on edelleen asevelvollisuusarmeija. Pitääkö USA:n pelastaa Eurooppa jo kolmannen kerran maailmansodan melskeissä ennen kuin täällä ymmärretään katsoa muuallekin kuin vasemmalle?
Venäjän karhu on iso ja ärhentelee pienemmilleen. Se on aina tehnyt niin. Intellektuellit eivät tietenkään pidä Venäjää uhkana, vaan ystävänä, sillä he, ja heidän isänsä ja isoisänsä ovat kumartaneet syvästi Moskovan suuntaan puna-aatteen edessä ja he tuntevat edelleen sympatiaa Venäjää kohtaan, vaikka Neuvostoliitto oli ja meni jo. Heille USA on suuri saatana.
He myös toivovat sydämessään, että Obama voittaa vaalit ja pelkäävät pahinta, eli McCainin voittoa ja mahdollista ennenaikaista kuolemaa, jolloin Sarah Palinista tulisi presidentti. Suosittelen tutustumaan myös Obaman teeseihin Wikipedian vertailusivuilla. Obama haluaa mm. vetää joukot Irakista, mutta käyttäisi niitä Afganistanissa Talebanien metsästämiseen ja pitää Irania uhkana, jonka hoitamiseksi pois päiväjärjestyksestä sotilaallista voimankäyttöä ei ole poissuljettu. Obaman varapresidenttiehdokkaan puolestaan sanotaan olevan RIAA:n eli USA:n musiikkiteollisuuden etujärjestön leivissä, joten varokaa piraatit ja musiikin lataajat. Tallennusvälineiden takavarikointi ilman sen kummempaa syytä USA:n rajoilla saattoi olla vain alkusoittoa tulevalle.
Maailma ei tosiaankaan ole mustavalkoinen, eikä musta ole aina mustaa tai valkoinen valkoista.
Päätin sitten aloittaa tällaisen sarjan. Veikkaan, että tästä ei tule kovin pitkää (kiäh kiäh). Käytän esimerkeissäni Windows XP:tä, koska Vistaa nyt ei vain ole käsillä. Jos Vista toimii täysin toisella tavalla tai jos olen ymmärtänyt jotain väärin, niin palautetta otetaan vastaan kommenteissa.
Kun ohjelma on taustalla ja kaipaa fokusta, se tyypillisesti vilkuttaa muutaman kerran tehtäväpalkissa, eli taskbarissa sijaitsevaa palkkiaan (oliko tälle olemassa jotain fiksumpaa nimeä?) ja jää sen jälkeen eri väriseksi teemasta riippuen, kunnes saa fokuksen. Tietysti poikkeuksiakin aina löytyy, mutta tämä tuntuu olevan pääasiallinen toimintatapa Windowsissa.
OS X:ssä on vastaava käytäntö pomputtaa Dockissa sijaitsevaa ikonia, mutta eri ohjelmien kesken ilmenee todella paljon vaihtelua. Toisinaan ikoni hyppii jatkuvasti, toisinaan vain muutaman kerran. Jotkut ohjelmat vievät fokuksen väkisin etenkin tilanteissa, joissa olet ne juuri käynnistänyt ja siirtänyt fokuksen saman tien toiseen ohjelmaan.
Ylläoleva tilanne on lavastettu siten, että olen käynnistänyt Outlook Expressin ja siirtynyt saman tien Internet Exploreriin, jolloin fokusta kaipaava OE jää tehtäväpalkkiin ilmaisemaan huomiontarvettaan. OS X:ssä vastaava tilanne johtaisi siihen, että käynnistyvä ohjelma hyppäisi päällimmäiseksi juuri kun olet klikkaamassa toisessa ikkunassa linkkiä tai kirjoittamassa salasanaasi, jolloin syöte meneekin väärään ohjelmaan. Erityisen paha asia tämä on tilanteissa, joissa fokus siirtyy ennalta arvaamatta dialogiin, jossa on mahdollista jopa menettää tietoja valitsemalla vahingossa väärä vaihtoehto.
YLE Areena heivaa Windows Mediaa syrjään, kertoo IT-Viikko:
Olemme siirtymässä mpeg-4/h.264-formaattiin, ja olemme [häivyttämässä] Windows Mediaa taka-alalle.
…
Lahden mukaan formaattivaihdos on suora vastaus Linux- ja Mac-käyttäjien pyyntöihin.
Mahtavaa! Muistakaahan jatkossakin antaa palautetta, sillä se näköjään kannattaa.