Elefanttipuhetta

Täytän tänään 27 vuotta. Vielä joitakin vuosia sitten synttäriaamuna herätessä ensimmäinen mieleen kimpoava ajatus olisi saaattanut olla jotain positiivista, mutta ei enää. Olotila on lähinnä masentunutta vitutusta. Olen jo 27. Jimi Hendrix, Janis Joplin, Kurt Cobain ja Jim morrison olivat kaikki 27-vuotiaita kuollessaan. Sanotaan, että he kuolivat nuorena. Noh, viisikymppiseen verrattuna 27-vuotias onkin vielä nuori.

Kolmenkympin rajapyykki on kuitenkin jo varsin lähellä ja kolmeenkymmeneen ikävuoteen liittyy tavallisesti kriisi. Kolmenkympin kriisin tavallisin ilmeneminen liittyy saavutettuun koulutustasoon, työpaikkaan ja perheeseen. Ei liene harvinaista, että opinnoistaan valmistunut ja perheen perustanut kolmekymppinen miettii “tätäkö minä teen koko loppuelämäni?”. Itselläni tuo kriisi kolkuttelee ovella hieman eri tavalla.

Olen kolmen vuoden kuluttua kolmekymppinen, enkä ole vieläkään valmistunut. Töistä ei ole tietoakaan ja jälkikasvukin antaa vielä odottaa itseään. Mikä minusta oikein tulee? Mikä on paikkani tässä maailmassa? Kuten laulussakin lauletaan; “Takana on luja putki rilluvuosien”. Rillutteluvuodet alkavat pikkuhiljaa olla takana päin. Kaksikymppisenä riitti energiaa juosta baareissa ja muissa riennoissa. Enää ei riitä. Yöelämä ei kiinnosta samalla tavalla kuin ennen. Jos pitäisi valita baari-illan ja kohtalaisen tv-leffan välillä, valitsisin jälkimmäisen. Baareistakin metelipaikat ovat etupäässä ahdistavia. Haluan viettää baari-iltaani paikassa, jossa musiikki ei koostu viimeisimmistä tanssihiteistä, eikä se saa soida niin kovalla, että se haittaisi keskustelua suhteellisen normaalilla puheäänellä.

Olenko minä tulossa tylsäksi keski-ikäiseksi? Puuttuu enää farmarivolvo, 2 mukulaa, rivitalon pätkä ja enemmän Ikean kalusteita. Jos ajattelen omia vanhempiani ja sitä, mitä he olivat saavuttaneet tähän ikään mennessä, niin olen hieman jäljessä. Heillä oli 27-vuotiaina 2 lasta, oma talo ja oma yritys. Minulla ei vielä mitään näistä. Onko juuri tämä ikä erityisen vaikea ihmiselle? Siksikö Jimit ja Kurtit päättivät päivänsä liian aikaisin?

En minä halua vanhentua enää. Ala-asteella, ollessani kuudennella luokalla, muistan kuinka kysyimme opettajaltamme hänen ikäänsä. Hän oli vasta vuotta paria aikaisemmin valmistunut opettajaksi ja oli 27-vuotias. Hän ei halunnut vanhentua enää päivääkään. En halua minäkään. Haluan aina pysyä korkeintaan 27-vuotiaana.