Elefanttipuhetta

Ankkarock on juhlittu ja kotiin selvitty. Mukana oli hiljattain hankittu Sony Ericsson K750i, jonka 2 megapikselin kameraa tuli testattua ihan festariolosuhteissa. Canonin geekakkosta en olisi uskaltanut sinne ottaakaan, sillä joku nipottava järkkäri olisi kuitenkin pitänyt sitä “kolleganaan” tai muuten vain sääntöjen kieltämänä kapistuksena ja pakottanut jättämään sen narikkaan. Kuvien laatu siis on mitä on, mutta onpahan todistusaineistoa, että paikalla on käyty. Kaikin puolin puhelimella saa ihan mukavan tasoisia kuvia päivänvalossa.

Etanoiden invaasio

Majapaikastamme Helsingin Pukinmäestä ei päässyt suoraan junalla Korsoon haluamaamme aikaan, joten kävelimme Malmin asemalle. Matkalla kohtasimme kasapäin kotilon kanssa raahustavia etanoita. Lauantaina otuksia oli pyörätien varressa vain muutamia, mutta sunnuntaina yöllisen sateen jälkeen niitä oli neliömetrin alueella paikoitellen kymmeniä. Helsingissäkin on siis elämää.

Jeesus tulee, Jeesus menee

Korson aseman viereisen liikenneympyrän tuntumaan oli pystytetty jonkin sortin saarnasmiesten ja -naisten käännytysleiri, josta lähti mölyä enemmän kuin Mekan minareeteista. Suhteeni uskontoon on varsin rauhallinen niin kauan kuin kukaan ei sitä tule minulle vasten tahtoani tuputtamaan.

Mokomat jesuiitat möykkäsivät megafoneineen ja vahvistimineen niin, että lähitalojen asukkailla on varmasti ollut hermot kireällä. Pitäkää uskonne, minä uskon siihen mihin itse haluan. Risti-Reiskojen käännytysyritysten tuotoksista en saanut tietoa, mutta ainakin ohikulkijoiden kommentit olivat varsin vastentahtoisen oloisia. Huhujen mukaan takavuosina eräs käännytetty ja uskoon kastettu miekkonen olisi aamulla ollut autuaan tietämätön illan ja yön tapahtumista vahvasta humalatilastaan johtuen. Taitaa kasteraamattu edelleen odottaa noutajaansa.

Parikymppinen nainen kommentoi tapahtumaa seuraavasti:

Naulitkaa sinne ristille joku!

Lauantain antimia

Itse festarialueen portti oli mutaisa jo lauantaina ja kulkuväylän ahtaus herätti epäilyksiä mahdollisesta tungoksesta alueen sulkeutuessa. Alueelle päästyämme suuntasimme luonnollisesti ensimmäiseksi sinne, mistä sai kurkunkostuketta eli anniskelualueelle, joka tällä kertaa ei ollut festareilta tuttu perinteinen olutteltta muutoin kuin myyntipöydän osalta. Juliette Lewis Lickseineen jäi siis väliin.

22 Pistepirkko

Puistolavalla aloitteli settiään 22 Pistepirkko, jota siirryimme hetkeksi katsomaan. Meininki ei mitenkään erikoinen vielä tässä vaiheessa päivää ollut, emmekä ehtineet katsella “Pirkkojen” letkeää rokkia kuin muutaman biisin, sillä alkoi olla kiirus Rocklavalle katsomaan lauantain kohokohtaa. Pirkkojen soittaessa sitä Rainbowilta kuulostavaa biisiään, lähdimme marssimaan Rocklavaa kohti yllättyen alueen suurehkosta koosta.

Uriah Heep

Jostain käsittämättömästä syystä legendaarinen Uriah Heep soitti Ankkarockin pienimmällä lavalla keskellä päivää. Yleisöä bändi kiinnosti kuitenkin paljon. Kitaristi Mick Box virnuili tyytyväisen oloisena koko keikan ajan ja näytti peukalollaan useamman kerran, että meininki oli hyvää.

Lee Kerslaken peltistandin asentoa korjailtiin useampaan otteeseen ja pyyhettäkin piti käännellä vähän väliä. Vanha maestro näytti, että komppi kulkee yhä. Keikkasetti painottui itselleni vieraaseen uudempaan tuotantoon ja vanhoihin varmoihin hitteihin, joihin lukeutuivat mm. July Morning, Look At Yourself ja Gypsy. Encorena kuultiin moneen otteeseen suomeksikin coverbändien toimesta raiskatut Easy Living ja Lady In Black. Vanhat sedät näyttivät coveroijille mallia. Tästä ei enää lauantaipäivää voinut paremmaksi pistää yksikään bändi.

CMX

Hasta La Victoria Yrkkä tai jotain siihen suuntaan. Espajankielisen sissiradion vauhdittamana lavalle astui El Cloaca Maxima eli CMX. Sissihaalareihin pukeutunut nelikko käynnisti esityksensä suurelta pedolta voimaa haluten. Välillä laulettiin valloista ja väistä ja pyydettiin syntejä anteeksi. Raivoisa lopetus tuli Pyörivien sähkökoneiden muodossa. Bändin sivuilla on nähtävissä koko settilista.

The Rasmus

Illan päätteeksi kävimme vielä katsastamassa The Rasmusta Korsolavalla. En ole koskaan tuntenut itseäni niin vanhaksi kirkuvien pikkutyttöjen keskellä. Itse bändi soitti kuin levyllä ilman suurempia yllätyksiä. Ainoa yllätyksen aihe itselleni oli se, että Lauri ei juurikaan spiikkejä heittänyt. Kontakti yleisöön oli olematon, mutta ilmeisesti kirkuva tyttölauma ei sen kummempaa kontaktia tarvinnut. Ei minun makuuni siis, vaikka soittajina ja esiintyjinä heillä varmasti olisi potentiaalia enempäänkin.

Kaisla

Loppuillasta raahauduimme Helsinkiin ja kävimme katsastamassa Koba?Øan Juliuksen ja hänen puolisonsa kanssa Oluthuone Kaislan valikoiman.

Sunnuntain antimia

Sunnuntaiaamun ensimmäisenä ympyröitynä artistina listassa oli Viikate, joka kuitenkin jäi väliin aiemmin kerrotun sulake-episodin ja melkoisen kankkusen vuoksi. Korjaussarjaa lähdettiin siis hakemaan vasta Hanoi Rocksin pappojen jo vääntäessä rokkenrolliaan. Mike Monroe ei screeniltä seurattuna näyttänyt pysyvän lavalla, mutta noin muuten ei bändi niin paljoa kiinnostanut, että olisin jaksanut lähteä lavan edustalle seuraamaan. Sunnuntain ensimmäisenä kohokohtana odotimme Hollannin “naitwishiä” eli Within Temptationia.

Within Temptation

Keikka alkoi tuoreimman levyn The Silent Forcen introlla ja tämän jälkeen festarihattua heiluttivatkin jo See Who I Amin ensi tahdit. Massivinen bassonjytke potki rintakehään kuin lauma villejä hevosia. Laulaja Sharon den Adelin äänessä oli hyvin paljon kaikua ja välillä olisin voinut vaikka vannoa, että osa laulusta tuli nauhalta. Soittolistahitit Stand My Ground ja Memories heitettiin alta pois heti alkuun ja loppuosa keikasta koostui vanhemmasta materiaalista. Välispiikkejä heitti Sharonin ohella toinen bändin perustajista, kitaristi Robert Westerholt.

Deceiver Of Fools ja Mother Earth saivat yleisöön liikettä, kun taas hieman oudompi Running Up That Hill ei kauheasti huomiota herättänyt. Ennen päätöskipaletta Ice Queenia bändille jaettiin kultalevyt. Mielestäni kultalevyjen jako vei hieman turhaan aikaa muutenkin lyhyestä setistä, mutta bändi vaikutti varsin yllättyneeltä ja kiitolliselta. Olisin kuitenkin mielelläni kuullut materiaalia myös debyyttilevy Enteriltä, ehkäpä örinän kera, mutta lieköhän olisivat pienemmät fanit säikähtäneet liikaa? Kaikkiaan varsin mahtipontinen keikka ja lähtisin katsomaan toistekin.

Nightwish

Illan päätti Korsolavalla soittanut Nightwish. Puitteet olivat suuret, mutta ei bändikään enää ole keskinkertainen hevipumppu Kitteeltä, vaan maailmanluokan megabändi. Kovaa ja korkealta lauletun hevimetallin ohella kuultiin ja nähtiin myös tulta ja pommeja. Tarjan mikrofoniteline oli sävy sävyyn asun kanssa ja basisti Marco Hietala keskittyi huonoon läpänheittoon ja Finlandia-vodkan juomiseen ja mainostamiseen. Tästä hieman miinusta, sillä yleisössä oli paljon melko nuoria lapsiakin, joille en välttämättä lähtisi viinapulloa heiluttelemaan.

Setti keskittyi tuoreimman levyn hitteihin, mutta myös Wishmaster -albumilta kuultiin nimikkobiisi ja Kinslayer. Setin puolen välin tienoilla rauhoituttiin kauniin Kuolema tekee taiteilijan -kappaleen parissa hetkeksi, kunnes paukkeen ja räimeen säestämänä runtattiin setti loppuun saakka. Päätösjyränä kuultiin melko odotetusti Wish I Had An Angel ja koko show ja festivaali päättyi klassiseen ilotulitukseen.

Näkemättä jäivät

Bändien suhteen ei valittamista ollut. Hyviä esiintyjiä riitti ja näkemättäkin jäi mm. YUP, Viikate, Sonata Arctica, Franz Ferdinand, The Soundtrack Of Our Lives ja Teräsbetoni. Kovin lyhyeksi oli soittoajat rajattu, sillä esim. Nightwishin ja The Rasmuksen setitkin kestivät vain tunnin ja pari biisiä päälle. Tässä ajassa osa yleistöstä vasta alkoi lämmetä.

Hevikaraoke

Hevikaraokessa oli uskomattoman rento ja hieno tunnelma pitkin viikonloppua. Loistavia ja surkeita laulajia, mutta kaikki tyynni hyvässä hevihengessä. Hevikaraokea kuunnellessa oli hyvä tappaa aikaa bändejä odotellessa ja olutta nauttiessa.

Purnausta

Lauantain ja sunnuntain välisen yön ja sunnuntaiaamun vesisade muutti aluetta osittain mutavelliksi. Vessoja ei tietenkään ollut tarpeeksi varsinkaan Puistolavan alueella ja pisoaarien haju jäi kummittelemaan nenäonteloihin tehokkaammin kuin eräskin vuosia sitten kansanopistossa nautittu 24 tunnin pikaviini. Flashbackeja on odotettavissa.

Poistumistie Korsolavan ja Rocklavan alueelta oli varsin pimeä ja kulkua hankaloitti kaadettu puu, joka hartiavoimin työnnettiin syrjään. Nurmialue oli muuttunut entistä enemmän mutavelliksi. Ruokakojut myivät antimiaan alennuksella pois ja juuri kun olimme tilaamassa tuli virkaintoinen järjestysmies huutamaan myyntiä seis ja kojua kiinni kun alue piti saada tyhjäksi vaikka sulkemisaikaan oli vielä vartti. Porteilla ja anniskelualueillakin törmäsi tämän tästä vaihteleviin käytäntöihin. Vesipulloja sai viedä alueelle, jos ne olivat avaamattomia. Jos pullo oli avattu, se otettiin pois.

Anniskelualueelle sai toisinaan viedä pulloja, toisinaan ei. Kulkuväylät ruuhkautuivat pahasti ja reitti alueelta pois oli hyvin liukasta mutavelliä, jossa varmasti useampi on lentänyt turvalleen. Ehkä kaksi tai kolmekin ulosmenotietä helpottaisi ruuhkien suhteen?

Soi Korson asemalla blues

Asemalaiturilla oli melkoinen tungos ja junaa odotellessa muutamat järjestysmiehet tarkastivat festarikansan sijoittumista turva-alueen ulkopuolelle lähes yhtä tiukasti kuin MM-kisojen toimitsijat satasen sprinttereiden sormien sijaintia. Meininki ei kuitenkaan ollut yhtä älytöntä kuin surullisenkuuluisassa Ilosaarirockissa vuonna 2000, jolloin festarialueen kojuista ostettuja juomiakin kaadettiin maahan virkaintoisten järkkäreiden toimesta.

Hieman jäi kitkerä maku suuhun bändien soittoajoista ja heikohkoista järjestelyistä, enkä todennäköisesti enää Ankkarockiin lähde, ellei esiintyjien joukossa ole jotakin todella mielenkiintoista. Festarikuume kuitenkin nousi taas viiden vuoden tauon jälkeen, joten täytyy lähteä ensi vuonnakin nielemään pölyä ja mutaa.

Backstagen puolelta Ankkarockista on raportoinut Blogstar.