Elefanttipuhetta

Viime aikoina on pyydelty paljon anteeksi yhtä sun toista.

Eniten kuohuntaa on aiheuttanut Suomen valtiovallan anteeksipyytelyt muslimimailta pilapiirrosjupakan johdosta. Joidenkin mielestä tämä oli oikea teko, joidenkin mielestä täysin väärä ja osoittaa kumartelua ja nöyristelyä, joka johtaa uudenlaiseen suomettumiseen, jossa Neuvostoliiton sijaan itsesensuurin perusteena onkin maailman muslimiväestö.

Myös Tiedemies on kirjoittanut anteeksipyytämisestä. Katson parhaimmaksi lainata hänen kirjoituksiaan tähän siltä varalta, että hän poistaa ne blogistaan.

Hypoteettinen tilanne: Olen jostain syystä nakkikioskilla illalla. Humalainen aggressori tulee paikalle ja tuijottaa tylsistyneillä kalansilmillään räkä poskella hetken. Sitten tulee iholle ja sanoo:”HÄ!?”, pitää pienen tauon ja kysyy:”Vittu onksulla jotain asiaa, HÄ!?”.

Mitä teen? a) Totean jämäkästi, että moinen käytös häiritsee ja pyydän herrasmiestä poistumaan. b) Totean rauhallisesti, ettei mitään ongelmaa ole ja pyydän anteeksi häiriötä.

Vaikka kaveri olisi hintelä ja hidas, toimisin silti kohdan b) mukaan. Hyvä käytös ei maksa mitään.

Kommentoin tätä kirjoitusta kertomalla esimerkin eräästä tuttavastani, jonka kuulin joutuneen kerran tiukkaan tilanteeseen parkkihallissa.

Suurikokoinen öykkäri kiinnitti huomiota tuttavani kaulassa roikkuneeseen ristiin ja aggressiivisesti lähestyen vaati saada tietää, miksi hän kantaa moista ristiä kaulassaan. Tuttavani vastasi kantavansa ristiä, koska uskoo Jumalaan.

Hän seisoi jämäkästi omien näkemystensä ja uskonsa takana, eikä pyytänyt anteeksi omaa olemassaoloaan tai ideologiaansa.

Tällaisessa tilanteessa anteeksipyytäminen osoittaa, että alistut. Hyökkääjä tietää nyt, että olet nöyrä ja alistut, jos hän uhkaa sinua.

Tiedemiehelle tämä kommenttini oli ilmeisesti liikaa, sillä hän poisti sen.

Otetaanpa vertauksen vuoksi hypoteettinen tarina.

Harri, 14 v, on yläasteen kahdeksatta luokkaa käyvä poika. Hän on kiltti ja kohtelias, harrastaa shakkia ja lukee paljon tiedekirjallisuutta. Hän on luokkansa parhaita.

Harri on kuitenkin myös luokkansa silmätikku. Jokaisena koulupäivänä hän pelkää kiusaajiaan ja odottaa kauhulla, mitä he ovat hänen päänmenokseen keksineet. Yleensä Harri kohtaa nimittelyä, tönimistä ja tavaroiden varastelemista tai rikkomista. Joskus häntä on lyöty ja potkittu ja hänen päälleen on syljetty.

Pitääkö Harrin pyytää anteeksi kiusaajiltaan? Vai olisiko kenties niin, että anteeksipyyntö tarkoittaa sitä, että Harri alistuu kiusaajiensa tahtoon.

Jokainen joskus vähänkin koulukiusaamista kokenut, eli todennäköisesti suurin osa maailman koululaisista tietää, että anteeksipyytäminen ja nöyristely takaa sen, että kiusaaminen jatkuu ja pahenee.

Palataanpa nakkikioskille.

Jos tämä humalainen aggressori tulee samalle nakkikioskille samaan aikaan toistekin, hän saattaa muistaa tämän nöyrän anteeksipyynnön esittäneen henkilön. Hän muistaa, että tämä henkilö alistui.

Mitäs jos humalainen aggressori pyytääkin tällä kertaa alistuvaa anteeksipyytelijää maksamaan hänen grilliruokansa? Anteeksipyytelijä alistui jo kerran, joten humalainen olettaa hänen alistuvan jälleen. Jos hän ei nyt alistu, humalainen pakottaa hänet alistumaan väkivallalla uhkaamalla. Jos uhkaus ei riitä, hän kenties provosoi tai käy suoraan kiinni. Jos anteeksipyytäjä taas kerran alistuu, seuraavalla kerralla humalainen vaatii lisää.

Tällaisessa tapauksessa anteeksipyytäminen on virhe. Kannattaakin miettiä, onko oikeasti järkeä pyytää anteeksi omaa olemassaoloaan tai suoraan alistua uhkaajien tahtoon.