Sisältöön
Haku:

Elefanttipuhetta


Blogittomuuden kirous

Kategoriat: Politiikka, Yleistä — 13.02.2006 @ 18:43

Blogittomana ollessa tuli usein havaittua, että tekisi mieli ottaa kantaa erilaisiin maailman tapahtumiin. Ilman blogia ei ajatuksiaan saa tietysti kuuluviin kuin foorumeilla, IRCissä tai silmätysten ystävien ja tuttavien kanssa. Blogi on minulle erinomainen keino pohtia maailman menoa, sillä olen enemmän kirjoittajatyyppiä ja osaan ilmaista itseäni paremmin terävällä kynällä kuin kielellä. Foorumeihin kirjoitellaan yleensä hetken mielijohteesta sen kummemmin suunnittelematta ja IRCissä puolestaan lauotaan mitä sylki sattuu suuhun tuomaan.

Tärkein missaamani bloggaustapahtuma on tietenkin presidentin vaalit. En viitsi enää alkaa puimaan asioita kovin perusteellisesti, sillä vaalit on pidetty, voittajat kukitettu ja jälkipyykkikin varmasti suurimmalta osaltaan pesty. En ollut tulokseen pätkääkään tyytyväinen, mutta eipä yksikään ehdokkaita osoittautunut sellaiseksi, että riemunkiljahduksien saattelemana olisin sännännyt uurnalle ääntäni antamaan. Ei Halonen sieltä huonoimmasta päästä ollut, mutta koskaan en ole sosiaalidemokraattia äänestänyt, enkä aio. Vuoden 1994 vaaleissa olisin tosin antanut toisella kierroksella ääneni ennemmin Ahtisaarelle kuin Rehnille, mutten ollut silloin vielä äänioikeutettu. Menetin äänestysneitsyyteni oikeastaan vasta vuoden 2000 presidentinvaaleissa, sillä vuoden 1999 eduskuntavaalit jäivät väliin vähäisen kiinnostuksen vuoksi. Niinistö oli tällä kertaa heikohkosta tarjonnasta se houkuttelevin, joten annoin ääneni molemmilla kierroksilla hänelle. Kansa kuitenkin päätti ja hiljainen Halonen jatkaa vaikenemistaan myös seuraavat kuusi vuotta.

Oikeastaan nykyisestä puoluetarjonnasta ei tahdo löytyä yhtään sellaista puoluetta, joka osuisi sataprosenttisesti omien ajatusten kanssa yksiin. Toki tämä lienee melkoisen mahdotonta, ellei kyse ole yhden ihmisen liikkeestä. Sen vuoksi ajoittain onkin ollut suunnitelmissa perustaa pienellä porukalla oma puolue. Yhtään ainoaa puoluekokousta tai edes sitä kaljailtaa emme ole saaneet aikaiseksi, eikä linjastakaan ole vielä ollut sen kummempia hahmotelmia kuin se, että äärioikeistolaisia emme ole, vasemmistolaisiksi emme edes halua, joten olkaamme jotain siitä väliltä olematta kuitenkaan keskustalaisia tai yhden aatteen ympärillä pyörivä liike.

Toisaalta aina voi valita olemassaolevista vaihtoehdoista, liittyä jäseneksi ja aloittaa aktiivisen vaikuttamisen vaikkapa bloggaamalla. Muita innokkaita puolueen perustajia kuulolla?

2 kommenttia »

  1. No voe tokkiinsa, heenähatut kuapista ja eiku menoks!

    Jos ei oikealta eikä vasemmalta, niin vietetäänkö ensimmäinen puoluekokous Nakkilan Nesteellä?

    Julius — 13.02.2006 @ 22:32

  2. Psst. Huomaa sanan alussa esiintyvä määre ääri ;)

    Timo L. — 13.02.2006 @ 22:35

Kommentit RSS-syötteenä. / TrackBack URI

Kirjoita kommentti

Jos kommenttisi ei heti lähettämisen jälkeen näy sivulla, se on jäänyt moderointijonoon ja ilmestyy, kunhan hyväksyn sen ensin. Tällä käytännöllä ei ole mitään tekemistä ennakkosensuurin kanssa, vaan kyse on roskakommenttien estämisestä. Niitä meinaan tulee satoja päivässä.

Sallitut XHTML-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>