Joskus vuosia taaksepäin fanittelin CMX:ää ihan kympillä. Jossain vaiheessa innostus alkoi lopahtaa ja kuuntelu jäi. Edellislevy Pedot jäi ostamatta, enkä jaksanut siihen perehtyä kuin parin kuuntelun verran. Vanhempi tuotantokaan ei enää kuulosta hyvältä.
Tuorein levy Talvikuningas kerää kehuja mm. Roklinnussa, mutta täytyy todeta, että en pystynyt kuuntelemaan levyä kokonaan. Pari ekaa biisiä sinnittelin, sitten meni tyypilliselle kelaus-20 sekunnin pätkä-kelaus-20 sekuntia -linjalle ja lopulta oli pakko vaihtaa levyä.
Mielikuvaksi muodostui sekalainen sillisalaatti ja mukaan on tungettu tyylejä eri genreistä ja kaikkien suurten progedinosaurusten lainat, joka antaa käsityksen CMX:stä coverbändinä, joka lainailee vain muiden ideoita eikä osaa keksiä mitään omaa.
Tiedän kyllä että pitäisi sinnitellä koko levy muutamaan kertaan ja antaa lopullinen tuomio vasta sitten, joten katsotaan nyt josko jaksaisi kuunnella lisää.
Pahiten tunnelma lopahti heti alkuvaiheessa, kun intron jälkeen Yrjänä pääsi ääneen. Yrjänä on jonkin sortin suomiprogen Olli Lindholm, mutta kyllähän tämä Hesaria tilaaville filosofian ja sosiologian opiskelijoille uppoaa samaan tapaan kuin Radiohead ahdistuneille taidelukiolaisille.
Pitänee kirjoittaa tämä Ankkarock-raportti nyt alta pois ennen kuin unohtuu ja käy samoin, kuin taannoisen MoonMadness-keikan raportin kanssa. Se kun on edelleen kirjoittamatta. Sinkku makaa tuossa pöydällä, joten siitä voisi arvion kirjoittaa. Keikasta kun ei enää näin pitkän ajan jälkeen enää yksityiskohtia muista.
Mutta asiaan.
Saavuimme Helsinkiin majapaikkaamme (mukana siis myös hra Syrjä) jo perjantaina. Korsoon, tuonne Vantaan helmeen, raahauduimme lauantai-iltapäivänä sopivasti tarkastamaan Von Hertzen Brothersin keikkakunnon.
Bändi soitti rock-lavalla, kolmesta lavasta pienimmällä, enkä usko, että he pystyisivät isompaa lavaa kovin hyvin täyttämäänkään. Soitto kulkee erittäin hyvin koko porukalta, mutta laulupuoli ontuu ja biisimateriaali on mielestäni keskinkertaista. Kie von Hertzenin kitarointi toi ajoittain mieleen Petri Wallin ja Mikko Kaakkuriniemen rumpalointi on suorastaan jumalaista. Jälkimmäinen herra oli bongattavissa sunnuntai-iltana On The Rocksissa Hendrix-jameissa. Oikeastaan paljoa muuta ei keikasta voi hehkuttaakaan. Jätimme bändin lavalle ja siirryimme Puistolavan ympäristöön odottelemaan The Soundsia.
Ruotsin rokkarit eivät ole radiohittiensä puolesta säväyttäneet, enkä levyltäkään ole jaksanut innostua, mutta livenä soitto kulki erinomaisen hyvin ja bändi sai porukkaan liikettä. Vokalisti Maja Ivarsson osoitti olevansa hyvä esiintyjä ja melkoinen “rock-bitch”. Kaljaa, röökiä ja rivoja asentoja, mutta yleisö tykkäsi ja hyppi ja lauloi mukana. Kyllähän tätä voisi katsella toisenkin kerran. Joku muukin tykkäsi.
Lauantai-illan päätti The Gathering, josta kirjoittelinkin jo aiemmin (1, 2). Anneke van Giersbergenin ääntä voi jatkossa kuulla Agua de Anniquen riveissä. Anneke itse vastaa sanoituksista ja pääosin myös sävellyksistä. Tyyli on hieman kevyempää kuin The Gathering.
Sunnuntaina skippasimme mm. Disco Ensemblen ja Amorphiksen ja saavuimme parahiksi paikalle katsomaan 69 eyesiä. Danzigit ja The Cultit on varmasti kuunneltu, sen verran paljon yhtäläisyyksiä havaitsin. Tämä bändi on itselleni aina ollut jonkinlainen keskivertotapaus: en lähtisi ehkä levyä ostamaan, mutten pistä vastaankaan, jos sitä jossain kuulee. Bändi soittaa kuitenkin hyvin ja goottirokkiahan kuuntelee aina mielellään. Jussi 69 näytti showmiehen elkeitä ja jaksoi nostaa kättä pystyyn kompin ohessa, vaikka takookin sellaisella voimalla rumpuja, että köyhempää hirvittää. En tiedä montako laatikollista kapuloita mies hakkaa rikki yhdellä keikalla, mutta komppipelti ainakin päätyi yleisöön keikan päätteeksi. Olisikohan senkin saanut rikki. Itse en soittoaikoinani ole onnistunut rikkomaan kuin pari crash-peltiä ja samoilla kapuloillakin pärjäsi vuoden päivät. Ei se voima, vaan se tekniikka ;)
Sonata Arcticaa kuuntelimme anniskelualueen puolelta. Olin nähnyt bändin tänä vuonna jo kolmesti aiemmin, joten se ei niin kauheasti jaksanut innostaa. Samat Tallulahit ja Full Moonit siellä tulivat jälleen kerran, mutta homma toimii ja faneja piisaa. Liekkejä ja pommejakin nähtiin.
Illan päätti Nine Inch Nails, tuttavallisemmin NIN. Bändin materiaali jakaa mielipiteeni kahtia. Osasta pidän, osasta en. Ehkä tämän vuoksi katselin keikkaa puoleen väliin asti ja poistuin Kraftwerk-moodin käynnistyttyä anniskelualueen puolelle. Taustascreen oli hieno! Tarkempi raportti keikasta Roklinnussa.
Kuvia The Gatheringin keikalta.
Myös pni oli ollut paikalla.
Biisilista:
- Shortest Day
- Alone
- Even The Spirits Are Afraid
- Probably Built In The 50’s
- Saturnine
- Monsters
- Eleanor
- In Motion #1
- Travel
- Liberty Bell
Raporttia muista bändeistä seuraa myöhemmin. The Sounds rokkasi myös.
Pikaisesti ennen toista ankkapäivää pieni kommentti eiliseltä.
Miten voikin saman illan aikana samalla lavalla olla kaksi niin eritasoista laulajaa. Ensin Maija Vilkkumaa raiskasi kissaa, että oikein pahaa teki, mutta loppuillasta The Gatheringin riveissä viimeistä keikkaansa laulanut iki-ihana Anneke van Giersbergen sulatti yleisön sydämet upealla äänellään ja kyllähän siinä silmänruokaakin oli tarjolla aivan riittämiin.
Odotan innolla rouvan soolouraa ja The Gatheringin uutta tulemista uuden vokalistin voimin. Anneke jättää todella suuret korkkarit täytettäviksi, niin mahtavasta laulajasta on todellakin kyse. Levyllä aivan loistava, livenä potenssiin kolme. Ei uskoisi, ellei olisi itse nähnyt ja kuullut.
Tässä jäähyväispuhe ennen encorea. Itse kuvaamassani materiaalissa ääni säröilee melko pahasti, mutta joku muu näemmä onnistu paremmin. Sijanti kutakuinkin sama kuin itselläni.