CMsucks
Joskus vuosia taaksepäin fanittelin CMX:ää ihan kympillä. Jossain vaiheessa innostus alkoi lopahtaa ja kuuntelu jäi. Edellislevy Pedot jäi ostamatta, enkä jaksanut siihen perehtyä kuin parin kuuntelun verran. Vanhempi tuotantokaan ei enää kuulosta hyvältä.
Tuorein levy Talvikuningas kerää kehuja mm. Roklinnussa, mutta täytyy todeta, että en pystynyt kuuntelemaan levyä kokonaan. Pari ekaa biisiä sinnittelin, sitten meni tyypilliselle kelaus-20 sekunnin pätkä-kelaus-20 sekuntia -linjalle ja lopulta oli pakko vaihtaa levyä.
Mielikuvaksi muodostui sekalainen sillisalaatti ja mukaan on tungettu tyylejä eri genreistä ja kaikkien suurten progedinosaurusten lainat, joka antaa käsityksen CMX:stä coverbändinä, joka lainailee vain muiden ideoita eikä osaa keksiä mitään omaa.
Tiedän kyllä että pitäisi sinnitellä koko levy muutamaan kertaan ja antaa lopullinen tuomio vasta sitten, joten katsotaan nyt josko jaksaisi kuunnella lisää.
Pahiten tunnelma lopahti heti alkuvaiheessa, kun intron jälkeen Yrjänä pääsi ääneen. Yrjänä on jonkin sortin suomiprogen Olli Lindholm, mutta kyllähän tämä Hesaria tilaaville filosofian ja sosiologian opiskelijoille uppoaa samaan tapaan kuin Radiohead ahdistuneille taidelukiolaisille.
onxul jotaa radioheadia vastaa hä!
Riku — 09.09.2007 @ 20:48
Ei. Mainio bändi.
Timo — 09.09.2007 @ 21:15
Yrjänän laulua ei pelasta satatuhatta laulunopettajasatelliittia eikä teratonni studiolaitteistoa.
Jusso — 09.09.2007 @ 23:03
Hyvin sanottu,
ii — 10.09.2007 @ 10:13