Ei ole vieläkään mäkkiä
Se kauan kaivattu iBook on edelleen hankkimatta. Syynä tähän on kaikkien tuensaajien rakastama paskalaitos, eli tuttavallisemmin Kela. Paremman puoliskon opintotukipäätös on ollut byrokratian ruosteisissa ja äärimmäisen tuskaisesti raahustavissa rattaissa jo yli kuukauden, joten tietokoneen ostaminen tilanteessa, jossa visalasku ja seuraavan kuun vuokranmaksu odottavat ei olisi ehkä kovinkaan järkevää. Yksi soitto Kelalle kertoi, että päätöksen olisi pitänyt jo tulla, mutta eipä vain kuulu. Ei ole kyllä ensimmäinen kerta, kun Kela aiheuttaa närästystä ja sadattelua, eikä varmasti viimeinen. Maaliskuun loppuun mennessä kun pitäisi palauttaa viime vuonna maksettua tukea noin 750 euron edestä.
Saas nähdä jääkö iBook vieläkin haaveeksi ja märäksi uneksi. No, tulipahan ainakin hankittua uusi puhelin vuoden palvelleen Nokia 3510i:n tilalle. Nykyään luurin virkaa toimittaa Siemens M55. Siirtyminen Nokiasta toiseen merkkiin on aina hieman hankalaa, mutta Siemensin valikoiden logiikan ja toimintojen oppiminen sujui yllättävän kivuttomasti. Vieläkin toki päivittäin tulee eteen tilanteita, joissa menee sormi suuhun, mutta enpä taida nokialaiseen takaisin enää vaihtaa.
Voi voi, toiset ostavat mäkkejä kun minä juuri möin omani pois - tosin en siksi, että olisi ollut tyytymätön vaan tkt:n opintojen sanelemasta “pakosta” vaihdoin kannettavaan PuuCeehen. Onnea vaan sinulle iBookin hankinnassa :)
Dani — 31.01.2004 @ 16:07