Elefanttipuhetta

On taottava, kun rauta on kuumaa, ja kirjoitettava, kun kynä on terävä. Olen viettänyt hiljaiseloa pitkin syksyä ja telakalla meni koko viime talvi, mutta kirjoitetaan nyt, kun intoa riittää. Monikulttuurisuus ja suvaitseva eliitti saivat jo osansa, joten arvostellaanpa hieman vasemmistoa. Ehkä seuraavaksi voisin tasapuolisuuden nimissä arvostella myös oikeistoa ja nazze-kerhoa.

Päivän Aamulehdessä Katsaus-palstalla Heikki Ikonen kirjoittaa Venezuelasta ja juuri presidentinvaalit voittaneesta Hugo Chavézista, jota monet täkäläisetkin vasemmistolaiset pitävät suurena esikuvanaan ja Yhdysvaltoja vastaan taistelevana sankarina. Tässä kirjoituksen pääkohdat niille, jotka eivät Aamulehteä käsiinsä ole saaneet.

Chavéz vaatii Etelä-Amerikkaa nostamaan muurin länsimaita ja niiden edustamaa kapitalismia vastaan ja hän onkin pyrkinyt rakentamaan siteitä muihin alueen valtioihin ja viilentämään niitä Yhdysvaltojen suuntaan.

Köyhille on luvattu ilmaista koulutusta, terveydenhuoltoa, elintarvikkeita ja parempia eläkkeitä. Kuulostaa hyvältä? Niin kuulostaa, mutta moni kakku päältä kaunis. Historia on opettanut, että vasemmistolaiset valtiot eivät ole olleet erityisen toimivia demokratian onneloita, vaikka nimenomaan vasemmisto yleensä tapaa suurinta meteliä demokratiasta pitää.

Chavézin Venezuela näyttää olevan samaa maata.

Julkinen sektori paisuu paisumistaan ja rahat otetaan valtiollisen energiayhtiön ja keskuspankin kassasta. Sosiaaliset ohjelmat ovat vastuussa suoraan presidentille, eivätkä tiedot ole julkisia. Valtiollinen energiayhtiö ei ole julkistanut tilinpäätöksiään kolmeen vuoteen.

Chavéz käyttää myös painostuskeinoja hyväkseen. Hän on valjastanut julkisen sektorin työntekijöitä vaalikarjakseen, jakanut heille kannattajatunnuksia ja velvoittanut heitä osallistumaan presidenttiä tukeviin mielenilmauksiin. Ei kuulosta erityisen vapaalta yhteiskunnalta.

Kampanjoinnista kieltäytyneitä on erotettu ja uhkailtu. Chavézia tukevat poliitikot hallitsevat parlamenttia, sillä oppositio ei osallistunut vuoden takaisiin vaaleihin, koska niitä pidettiin epärehellisinä. Kaikki narut ovat tiukasti Chavézin käsissä. Yksipuoluediktatuuri ei kuulosta erityisen demokraattiselta.

Chavéz on myös istuttanut armeijan edustajia keskeisiin hallintoihin ja vaikeuttanut lainsäädännöllä opposition toimintaa. Epäkunnioittava toiminta julkista hallintoa kohtaan on rikos ja tätä lakia tulkitaan mielivaltaisesti. Itsesensuuri ja pelko jylläävät, oikeuslaitos ja koululaitoskin ovat politisoinnin kohteena.

Chavézin tie on demokratian tuho ja sosialistinen diktatuuri, kuten aivan liian monessa muussakin sosialistivaltioissa on käynyt.

Talous halutaan valtiojohtoiseksi, yksilönvapaus ja oikeudet kaventuvat, armeijan valta kasvaa ja oppositio nitistetään. Yksityisomistusta ja yritysten toimintaa hävitetään, samalla kadotetaan satojatuhansia työpaikkoja. Myös henkilökultti kehittyy hyvää vauhtia ja pian Caracasin kaduilla palvottaneen Suurta Johtajaa.

Samalla valtion talous on retuperällä ja ulkomainen velka kasvaa. Öljytulot ovat Venezuelan ainoa oljenkorsi ja niiden romahtaminen kaataa koko paketin kuin korttitalon. Chavéz seuraa menestyksekkäästi Castron, Lukashenkan, Maon, Pol Potin, Leninin, Stalinin ja muiden punakaartilaisten jalanjäljissä.