Elefanttipuhetta

My Dying Bride - 34.788%…Complete (1998).

My Dying Briden ehkä inhotuin levy. En ymmärrä miksi tätä levyä vihataan niin paljon. True-fanit tietysti eivät pysty pyörittämään iTunesissaan vinyylisoittimessaan mitään Turn Loose The Swansista uudempaa, mutta itse kuuntelen paljon mieluummin uudempaa tuotantoa. Niissä Aaron Stainthorpen laulu pääsee paljon paremmin oikeuksiinsa ja kokonaisuus on monipuolisempi.

My Dying Bride on yksi niistä bändeistä Anatheman, The Gatheringin, Ulverin ja Katatonian ohella, jotka ovat pystyneet kehittymään urallaan sen sijaan, että olisivat jääneet tekemään vain sitä yhtä levyä. He eivät ole arkailleet ottaa soitinarsenaaliin mukaan koskettimia, koneita ja viulua ja käyttää paljon erilaisia efektejä ja ulinoita aina Thereminiä myöten.

Tutustuin bändiin lukioikäisenä, mutta en enää tarkemmin muista mitä kautta. Ostin The Angel and the Dark Riverin ilmeisesti nyttemmin harvinaisen tuplalevyn ja näin bändin livenä lämmittelemässä Iron Maidenia Helsingin Kulttuuritalolla 1995. Silloin Maidenin keulilla heilui Blaze Bayley. Tuohon aikaan kuuntelin paljon mm. Paradise Lostia ja Type O Negativea, joten se selittänee saman osaston bändiin hairahtamisen.

En ole koskaan pitänyt siitä vanhemmasta örrö örrö -osastosta, mutten kyllä aiemmin mainittua vedenjakajalevyäkään kauheasti ole viime vuosina kuunnellut.

Sen sijaan hyvin kokeellinen 34.788%…Complete on ollut yksi rakkaimmista levyistä. My Dying Bridelle ominainen ahdistus ja synkkyys on vahvasti mukana. Kauneus puuttuu lähes täysin ja sen sijaan saamme eläimellisen annoksen kuumaa seksuaalisuutta.

Tell me that I’m a sinner
Lay me down again
I need a soft flesh bed
My lust must be fed

Oheinen lainaus on levyn avausraidalta. The Whore, the Cook and the Mother on ehdottomasti bändin parhaita, ellei parhain biisi. Pituutta yli 10 minuuttia ja hämyinen väliosa kruunaa kaiken. Sopii hyvin pimeisiin talvi-iltoihin.