Elastista nestettä ja pikaviestimiä
Asensin iMaciin kotipalvelimen muutamassa sekunnissa MAMPin avulla, kun sitä ennen olin tapellut muutaman tunnin MySQL:n kanssa saamatta sitä silti toimimaan kunnolla. Kotipalvelin tietysti mahdollistaa tehokkaamman säätämisen, joten tämänkin blogin ulkoasua tulee hieman paranneltua.
Joskun avustuksella onnistuin saamaan sopivan pohjan uudelle leiskalle, joka venyy ja paukkuu sopivasti selainikkunan koon mukaan. Ongelmia tosin syntyy heti, kun pitäisi sijoittaa kiinteälevyisiä kuvia tekstin sekaan tai sivupalkkiin. Ulkoasu pysyy pääsääntöisesti samana, fontteihin tullee pieniä muutoksia. Norsuteema on ja pysyy. Kerrankin voi sanoa olevansa tyytyväinen edes johonkin aikaansaannokseensa.
On tämä sitten hankalaa. Pitäisi yhtäaikaa olla graafikko ja typograafikko, tuntea eri selainten erot, osata HTML:ää, CSS:ää, PHP:tä, JavaScriptiä, Rubyä, MySQL:ää, PostgreSQL:ää ja ties mitä, eikä olisi lainkaan pahitteeksi olla vielä psykologiaa ja vuorovaikutteista teknologiaa opiskellut kokenut käytettävyysasiantuntija. Kaiken lisäksi pitäisi osata vielä suoltaa sujuvaa tekstiäkin. Tekemällä oppii, joten ei auta kuin tarttua härkää sarvista.
Pikaviestimistä sen verran, että on äärimmäisen ärsyttävää, kun ääni- ja videochatit eivät toimi suoraan eri asiakasohjelmien välillä, eikä teksti tai tiedostotkaan tahdo aina kulkea. OS X:n mukana tuleva iChat olisi mitä mainioin pikaviestin, mutta kun se videochat ei toimi Windowsissa kuin AOL-tunnuksella joko AOL:in omalla messengerillä tai Trillian Prolla. Microsoftin Messenger taasen ei videochat-tukea Macintoshissa sisällä. OS X:n Adium tukee monia eri protokollia, muttei kuvaa eikä ääntä. Kun lisäksi 90% tutuista käyttää juuri sitä Microsoftin tuotetta, niin ei auta kuin itkeä ja valittaa tai yrittää käännyttää heitä muiden ohjelmien käyttäjiksi. Toisaalta, tekstichattiin ei tarvitse vastata sillä sekunnilla, eikä ole väliä vaikka istuisikin koneen ääressä alasti omituisia murahduksia ja kurahduksia päästellen. Ehkä onkin ihan hyvä, että sitä ääni- tai videochatia ei saakaan toimimaan?
Oma OS X:n PHP & MySQL-säätö oli helppoa; picolla muutama linja pois ja sitten MySQL:n asennus. MySQL:n asennuksen helppous riippuu siitä kenen MySQL-pakettia käyttää. Linkin takaa tarkempaa infoa http://rahina.info/blog/?p=132
rahina — 25.03.2006 @ 00:17
No yritinpä itse MySQL:n ohjeiden mukaisesti asentaa. PHP oli silkkaa pässinlihaa. Suositten kyllä MAMPia, jos ei halua nähdä vaivaa ja jos haluaa tuoreemman “Apassin”.
Timo L. — 25.03.2006 @ 03:05
MAMP on hyvä jos kone ei ole webserverinä vaan pelkästään kehitysalustana (toisaalta suurin osa haluaa vain mahdollisimman konviguroitavaa kehitysalustaa), mutta sitä ei oikein webserverinä voi käyttää.
Muistaakseni serverlogisticsin MySQL oli kaikista helpoin asentaa kun siinä oli installeri ja se asensi kätevän säätimen System Preferenceseihin…
rahina — 25.03.2006 @ 14:03
Juu kehitysalustaahan tässä haettiin. En luota omiin taitoihini niin paljon, että pystyttäisin oikeaa webbiserveriä, saati että tekisin sitä MAMPin tai XAMPPin kaltaisilla paketeilla.
Timo L. — 25.03.2006 @ 14:41