Sisältöön
Haku:

Elefanttipuhetta


iTunes viranomaisten hampaissa

Kategoriat: Apple, Viihde — 22.01.2007 @ 20:35

Kuluttaja-asiamies vaatii iTunesilta muutoksia, uutisoi Iltalehti.

ITunesista ostettuja musiikkitiedostoja pitäisi kuluttaja-asiamiehen mukaan voida kuunnella muillakin laitteilla kuin Applen iPodeilla ja muilla ohjelmilla kuin iTunesilla.

Samalla tietysti pitäisi ottaa kantaa muihinkin musiikkikauppoihin, sillä suurin osa niistä on aivan vastaavanlaisia suljettuun formaattiin tukeutuvia. Jos formaattina ei ole suojattu Windows Media, niin sitten joku muu kuluttajan kannalta hankala viritys. Suojaamatonta musiikkia myyvistä kaupoista en ole vielä kovin montaa ostamisen arvoista levyä löytänyt.

NetAnttilan musiikkikauppa vaatii käyttäjältä yhtä lailla erillisen ohjelman asentamisen, eikä ostettuja biisejä voi kuunnella esim. iTunesilla tai iPodilla.

Toinen, paljon parjattu kotimainen palvelu on Biisi.fi, joka vaatii e-3™MediaKit-ohjelman, joka myös on suljettu ja rajoitettu formaatti. Näitä biisejä ei voi kuunnella millään kannettavalla soittimella sellaisenaan.

Kaikkien kauppojen kohdalla rajoitukset ovat kierrettävissä muuntamalla biisit CD-formaattiin, mutta tällöin ne vievät paljon tilaa ja uudelleenpakkaaminen puolestaan heikentää laatua.

Johtopäätöksenä voisikin sanoa, että mikä tahansa suojattu musiikki on yhtä pahasta.

Viranomaisten ei siis pitäisi parjata iTunesia vain sen vuoksi, että se on markkinajohtaja ja lähes monopoliasemassa, vaan keskittyä puolustamaan kuluttajan oikeuksia kokonaisvaltaisesti ottamalla huomioon kaikki suojattua musiikkia myyvät tahot.

Ehkä täysin avoimelle standardille suojatulle formaatille olisi käyttöä? Toinen skenaario on koodata ostajan tiedot ostettuun biisiin jonkinlaisena vesileimana ja pistää lasku perään, jos biisit löytyvät P2P-verkoista.

1 kommentti »

  1. [...] pni linkkaa myös Elefanttipuheeseen, joka toivoo laajempaa näkökulmaa: Viranomaisten ei siis pitäisi parjata iTunesia vain sen vuoksi, että se on markkinajohtaja ja lähes monopoliasemassa, vaan keskittyä puolustamaan kuluttajan oikeuksia kokonaisvaltaisesti ottamalla huomioon kaikki suojattua musiikkia myyvät tahot. [...]

    Pingback Kulutusjuhla » Blog Archive » Kuluttajaviranomainen: iTunesin on toimittava kaikkialla — 23.01.2007 @ 18:51

Kommentit RSS-syötteenä. / TrackBack URI

Kirjoita kommentti

Jos kommenttisi ei heti lähettämisen jälkeen näy sivulla, se on jäänyt moderointijonoon ja ilmestyy, kunhan hyväksyn sen ensin. Tällä käytännöllä ei ole mitään tekemistä ennakkosensuurin kanssa, vaan kyse on roskakommenttien estämisestä. Niitä meinaan tulee satoja päivässä.

Sallitut XHTML-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>