Joulu on taas joulu on taas
Kohta se on ovella, nimittäin joulupukki. Tuo pitkäsarvinen punanuttu tulee punaisine silmineen riistämään lapsilta joulumielen. Armahtakaa! No, meillä ei kinkkua ja laatikoita syödä. Meille kelpaa vain kunnon ruoka, eli mehevät (kalliit) pihvit, kermaperunat ja graavilohi.
Tuli pidettyä hieman pitempi tauko bloggaamisessa ihan vain sen vuoksi, että mitään sanottavaa ei ollut. Viikon aikana on tullut tehtyä sitä sun tätä, töitä, siivoamista, juhlien järjestelyä ja graduaiheen hylkäämisen miettimistä. Tulipa käytyä tissibaarissakin. No, eipähän tarvi toiste mennä. Tippiä kerjäävät venäläistanssijat kun eivät kauheasti säväyttäneet. Eivät antaneet edes olutta juoda rauhassa.
Iso G saattaa siis mennä uusiin puihin. Valitsemani aihe osoittautui hankalaksi ja mahdollisesti liian työlääksi. Aiheen vaihdosta ei ole vielä mitään varmuutta, mutta valmistumisen kannalta graduprojektin eteneminen olisi erittäin suotavaa. Maisterintutkinnosta kun ei puutu kuin nelisenkymmentä noppaa (rekisterin mukaan).
Varsin avoimesti blogissaan elämästään tilittävä Juhapekka Tolvanen on laittanut oman gradunsa verkkoon. Sen etenemistä voi siis seurata päivittäin. Luin hänen keskeneräisen gradunsa läpi ja hämmästyin, kuinka vähän kymmenettä vuotta opiskeleva henkilö voikaan tutkimuksen tekemisestä tietää. Mitään lisenssiehtoja ja subjektiivisia mielipiteitä Microsoftin ohjelmistoista kun ei sinne saisi kirjoittaa. Toivottavasti hänen ohjaajansa tekee ohjaustyönsä kunnolla ja ohjaa samantien graduntekeleen oikeille raiteille.