Elefanttipuhetta

Jatketaan siitä, mihin osassa 1 jäätiin.

Kutsuttakoon tätä akselin toista päätä vaikkapa sinivalkoiseksi marsalkan ristiksi.

Jälleen kerran yleistän raa’asti samaan nippuun laajan kirjon erilaisia ryhmittymiä, mutta näin se suurin piirtein menee.

Sinivalkoisessa leirissä voi olla punamustavihreän leirin tapaan ympäristöasioista ja eläinoikeuksista kiinnostuneita ihmisiä. Myös ihmisoikeudet ja mielipiteen vapaus ovat monille hyvin tärkeitä. Nämä asiat ovatkin jossain määrin hyvin universaaleja, mutta tapa suhtautua niihin on toisessa päässä lähes uskonnollinen ja hyvin fanaattinen, kun taasen sinivalkoiset marskinristit pitävät yleensä maalaisjärjen mukana.

Tyypillinen tämän leirin edustaja on kaupallisen tai teknisen alan edustaja. Joukkoon kuuluu myös paljon matalamman koulutuksen väkeä. Monet ovat yksityisyrittäjiä tai he työskentelevät yksityisellä sektorilla. Markkinatalous ja mahdollisuus rikastua ilman, että valtio vie kaiken, on heille kannustava tekijä. He eivät inhoa kunnallista terveydenhuoltoa, mutta haluavat kaikkien verojen jälkeen sen edes toimivan jokseenkin kohtuullisesti. He eivät myöskään katso ns. rahvasta kieroon tai alaspäin nenänvartta pitkin, mutta siipeilijöistä he eivät pidä. Heidän mielestään ihmisen tulee ensisijaisesti itse kantaa vastuu itsestään ja pärjäämisestään.

Asevelvollisuus ja isänmaallisuus ovat heille tärkeitä asioita. He ovat ylpeitä suomalaisten saavutuksista taiteen, tieteen, viihteen ja urheilun saralla. Heille Suomi ja suomalaisuus ovat tärkeitä identiteetin rakentajia.

Tyypillinen sinivalkoisen marskin ristin leiriin kuuluva äänestää kokoomusta, keskustaa, kristillisdemokraatteja tai oikean laidan pienpuolueita. Monet ovat myös SDP:n ja vihreiden äänestäjiä. Ympäristöasiat ja köyhyyden poistaminen eivät ole heille kirosanoja. He eivät vain aina ole samaa mieltä toisen leirin kanssa siitä, kannattaako Afrikkaa avustaa miljoonilla euroilla vuosittain vailla varsinaista näkyvää tulosta tai kannattaako yhteiskunnan kontrolloida kaikkea.

Poliisi ja armeija ovat heille kunnioitusta ja luottamusta herättäviä instituutioita. Heidän mielestään poliisi saisi näkyä katukuvassa useamminkin siivoamassa rähinöitsijöitä ja juoppoja talteen. Liikennepoliisia he vihaavat yhtä paljon kuin punamustavihreäkin leiri.

USA ei edusta heille absoluuttista pahaa, mutta eivät he välttämättä amerikkalaisia erityisemmin sympatiseeraa. Israel on monille punainen vaate, mutta vielä enemmän he inhoavat arabeja. Neuvostoliiton hajoamisesta ja kommunismin luhistumisesta moni on syvästi kiitollinen.

Väkivalta on useimmille hyvin negatiivinen asia, mutta ääripäistä löytyy kyllä väkeä, jotka ovat valmiita taistelemaan. Siinä missä punamustavihreän leirin ääripäästä löytyy anarkomarkoja ja kiljupunkkareita, jotka pistävät mielellään haisemaan, löytyy sinivalkoisen leirin ääripäästä kiljuskinejä ja muuta vastaavaa roskaväkeä. Ympyrä sulkeutuu ja ääripäät ovat lopulta hyvin lähellä toisiaan.

Monet kannattavat suuryritysten laajoja irtisanomisia ja pitävät työntekijöiden oikeutta työpaikkaansa absurdina asiana. Monille tällainen toiminta on lyhytjänteistä taloutta ja he tietävät sen kostautuvan ennen pitkää negatiivisena maineena ja tyytymättöminä työntekijöinä. He tietävät, että työntekijä kannattaa pitää talossa pitkään ja firmalle uskollisena, mutta lelliä ei saa, koska tällöin työntekijä menee pilalle ja alkaa vaatia lisää.

He haluavat omistaa, rakentaa, kehittää ja parantaa omaa hyvinvointiaan. Heidän mielestään tämä tehtävä kuuluu vain ja ainoastaan heille itselleen. Kukaan muu ei ole siitä vastuussa, eikä heidän hyvinvointinsa ole keneltäkään pois.

Näiden kahden leirin väliin jää harmaa massa, joka ei halua kuulua oikein kumpaankaan leiriin, eikä heitä oikein kiinnosta koko touhu. He haluavat vain olla, opiskella, työskennellä ja elää perheensä kanssa.

Mihin leiriin sinä kuulut? Itse taidan pyöriä enemmän siellä sinivalkoisella puolella.