Sisältöön
Haku:

Elefanttipuhetta


Kamalat käyttöliittymät

Kategoriat: Saavutettavuus — 26.06.2005 @ 22:10

Matkalla.orgin Marjut kirjoittaa kamalista laitteista. Videonauhurin kanavien ohjelmoiminen puhumattakaan nauhoituksen ajastuksesta on varmasti yhtä painajaista kaikille teknisesti epäorientoituneille sieluille. Digi-TV on myös eräänlainen peikko ja onpa monille kahdessa kuvaformaatissakin (4:3 ja 16:9) aivan tarpeeksi päänvaivaa.

Videonauhurit ovat jäämässä historiaan, mutta tilalle olemme saaneet DVD-soittimet ja -tallentimet. DVD-tallentimen ajastus on ainakin meidän talouden Sonyssa itselle suhteellisen yksinkertainen prosessi, mutta luultavasti vanhemilleni kyseinen operaatio tuottaisi vaikeuksia siinä missä perinteisen VHS-nauhurin ajastaminenkin.

Ajastukset sikseen, sillä DVD-soittimien ja -elokuvien kanssa useimmiten ärräpäitä aiheuttavat epäkäytettävät navigointivalikot. Leffan tekstityksen tai dubbauksen vaihtamiseksi pitää usein kahlata käsittämättömän hankalien valikoiden läpi. Valikoissa surffataan yleensä ristiohjaimella, jolla voi liikkua ylös ja alas sekä vasemmalle ja oikealle. Yksinkertaista, eikö?

Niinhän sitä luulisi. Yleensä DVD-elokuvien valikot koostuvat hienoista animaatioista ja epäselvistä otsakkeista, joissa oikealle siirtyminen ei tapahdukaan välttämättä ristiohjaimen oikeaa laitaa painamalla, vaan ohjainta pitääkin painaa alaspäin. Kun levyille on sitten bonusmateriaaliksi kasattu kaikenlaisia extroja, voi valikkosurffausta joutua harrastamaan pitkäänkin ennen kuin pääsee katsomaan sitä mitä haluaa.

Tietysti aina voi painaa suoraan play-nappulaa ja katsoa leffan, mutta tällöin välttämättä leffaan ei tulekaan tekstitystä. Mahdollisesti soitin asettaa tekstityksen automaattisesti kieliasetusten perusteella oikeaksi. Tämä tapahtuu tietysti silloin, kun leffa halutaan katsoa ilman tekstejä.

Kaukana ovat ne ajat, kun vuokratun VHS-kasetin saattoi tyrkätä soittimeen sisään, kelata mainokset ja painaa play-nappulaa, katsoa leffan ilman sen kummempia monimutkaisia operaatioita. Tekstitys tosin oli sellainen kuin oli, eikä siihen paljoa voinut vaikuttaa. Periaatteessa pelkkä kasetin nauhuriin asettaminen oli riittävä toimenpide leffan katsomiseksi, sillä tallennussuojattu kasetti lähtee pyörimään automaattisesti. Nauha kelautuu alkuunkin itsestään kunhan on pyörinyt ensin aivan loppuun asti ja tämän jälkeen nauhuri ulostaa kasetin automaattisesti. Helppoa, eikö?

Ei kommentteja »

Kukaan ei ole vielä kommentoinut.

Kommentit RSS-syötteenä. / TrackBack URI

Kirjoita kommentti

Jos kommenttisi ei heti lähettämisen jälkeen näy sivulla, se on jäänyt moderointijonoon ja ilmestyy, kunhan hyväksyn sen ensin. Tällä käytännöllä ei ole mitään tekemistä ennakkosensuurin kanssa, vaan kyse on roskakommenttien estämisestä. Niitä meinaan tulee satoja päivässä.

Sallitut XHTML-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>