Elefanttipuhetta

Entisaikoina, silloin kun sudet ja luolakarhut vielä ahdistelivat mennen tullen ylämäkeen 30 kilometrin koulumatkaa hiihtäviä lapsosia, oli ylioppilas korkeasti koulutettu huippuosaaja. Ylioppilastutkintoa arvostettiin suuresti ja monet vanhemman ikäpolven ihmiset arvostavat sitä edelleen.

Todellisuudessa tänä päivänä ylioppilastutkinto on vain yksi välivaihe pitkällä koulutustaipaleella, joka ei vielä takaa työllistymistä, eikä opiskelupaikkaa, mutta ei siitä toki haittaakaan ole.

Viime vuosina koulutuspolitiikka on suosinut korkeakouluja ammatillisten tutkintojen kustannuksella. Korkeakoulujen sisäänottomäärät ovat pysyneet suurina ja ikäluokasta yhä suurempi osuus suorittaa korkeakoulututkinnon.

Vuosia sitten korkeakoulututkinto takasi varman työpaikan. Tänä päivänä tilanne on toinen. Etenkin humanistisilla aloilla ja yhteiskuntatieteissä on paljon ylitarjontaa. Valmistuville ei riitä oman alansa töitä lainkaan ja moni päätyy kortistoon tai muihin työtehtäviin. Alan vaihdot ja useammat tutkinnot eivät ole enää harvinaisuus jatko-opintojen ohella. Lähivuosina onkin odotettavissa ylitarjontaa myös tohtoreista.

Itsekin näin toista korkeakoulututkintoa suorittavana törmään usein termiin ylikoulutus. Korkeakoulututkinnon suorittanut sysätään monessa työpaikassa hakijoiden joukosta suoraan Ä-mappiin, sillä hän on ylikoulutettu. Näin työllistyminen vaikeutuu entisestään. Korkeasti koulutettua henkilöä pidetään tietoisena alan palkkauksesta, työntekijän oikeuksista ja työoloista. Toki leivästään taisteleva, vielä tutkintoa vailla oleva opiskelijakin voi varsin hyvin osata vaatia oikeuksiaan, mutta heistä on tarjontaa niin paljon, että se sopiva työntekijä löytyy varmasti.

Korkeasti koulutettu voi myös kyllästyä liian yksinkertaiseen työhön ja vaihtaa maisemaa heti kun saa paremman paikan. Tämäkin pitää monien kohdalla paikkansa, mutta itse olen aina ollut sitä mieltä, että työ kuin työ on tekemisen arvoinen, jos siitä vain saa kunnollisen korvauksen.

Kesätyöhakemukseni eivät tuottaneet pahemmin tulosta, ihmekös tuo, sillä olen korkeakoulututkinnon suorittanut ja täten ylikoulutettu. Nykyisen alani töihin taas olen alikoulutettu ja vailla työkokemusta. Tällaisen paradoksin ratkaiseminen ei ole helppoa.

Kaiken kaikkiaan voinee kuitenkin sanoa, että suomalainen koulutuspolitiikka on pahasti epäonnistunut. Kun työttömiä on edelleen runsain mitoin ja samaan aikaan puhutaan työvoimapulasta, on jossain menneet asiat pieleen ja todella pahasti.