Koulunkäyntiavustajan kesäloma
SAK on huolissaan kausityöttömistä, kertoo Ilta-Sanomat uutissähkeessään. Kausityöttömiä ovat mm. koulunkäyntiavustajat, joiden työsopimuksissa voi olla varsin vaihteleva kirjo. Koulunkäyntiavustajan työsopimus voidaan laatia siten, että sopimus on voimassa myös kesälomakauden, mutta palkkaa ei makseta. Koulunkäyntiavustaja ei tällöin ole oikeutettu työttömyysturvaan, muttei saa myöskään palkkaa.
Ongelma koulunkäyntiavustajien palkkauksessa on ollut tiedossa jo vuosia, mutta SAK on vasta nyt herännyt huolehtimaan asiasta. Ehkä asialle voisi jotain tehdäkin. Eivätkös ammattiliitot ole juuri sitä varten?
Olen itse työskennellyt koulunkäyntiavustajana ja oma työsopimukseni kattoi kyllä kesäajan, mutta olin tällöin lomautettu. No, lomautettuhan on oikeutettu työttömyysturvaan, mutta eipä siitä juurikaan iloa ole pitkien käsittely- ja karenssiaikojen vuoksi. Liiton työttömyyspäivärahoillekin pääsee vasta 10 kuukauden työssäolon jälkeen ja omassa tapauksessani lomautuksen alkaessa töitä oli tehty 9,5 kuukautta, joten liitosta ei ollut apua. Ei muuta kuin kesätöitä etsimään. Niitä onneksi löytyi. Kaikki eivät kuitenkaan aina ole yhtä onnekkaita, joten koulunkäyntiavustajien kesälomautukselle tai kesäajan palkattomuudelle olisi syytä tehdä jotain ja nopeasti. Ammatti on kuitenkin sen verran tärkeä tämän yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta, että siinä säästäminen ei juurikaan kannata.
Toinen koulunkäyntiavustajia sorsiva tapa on uudistaa työsopimus aina lyhyissä pätkissä. Nämä pätkät kestävät yleensä noin 1-2 kuukautta, eli sopimus katkeaa jokaiseen koulun lomajaksoon. Onhan se ihan mukavaa, että voi viettää syyslomaa ja joululomaa, mutta palkattomuus ei kauheasti mieltä lämmitä. Monelle koulunkäyntiavustajan pesti jääkin vain väliaikaiseksi. Moni välivuotta pitävä opettajankoulutukseen pyrkivä saa erittäin hyvän työkokemuksen koulunkäyntiavustajana, mutta avustajien pysyvyys olisi oppimistulosten ja pitkäaikaisen yhteistyön kannalta toivottavampaa. Monessa kunnassa kun avustajat vaihtuvat puolen vuoden välein tai viimeistään silloin kuin työllistämistuki loppuu. Milläs palkkaat kun rahaa ei ole. Ehkä koko koulujärjestelmä alkaisi olla taas uudistusten tarpeessa.