Ku tehhään ruamaa
Tänään on varmasti monessa maalaistalossa vedetty aamukahvi väärään kurkkuun “minä tiesin sen!” -huudahduksien saattelemana, kun SDP:n riveistä esitetty maatalouden alasajo on päätynyt Helsingin sanomien sivuille. Mahtava idea. Ajetaan vain maatalous alas ja annetaan kansan kuolla nälkään sitten kun kriisi iskee ja ruokaa ei omasta takaa olekaan, eivätkä laivat kulje. Jo yksi AKT:n lakko saisi tällöin leivän, perunat ja vihannekset loppumaan kaupoista. Sitäkö te haluatte? Turha sitä viikatetta ja talikkoa on esille kaivaa enää siinä vaiheessa kun sota on jo syttynyt ja pellot metsittyneet.
Hesari kertoo myös, että Itä-Suomen hovioikeus on määrännyt Rogersin poikien palautuksen keskeytettäväksi ja pojat äitinsä huostaan. Seuraavaksi odotellaan varmaankin korkeimman oikeuden päätöstä. Toivottavasti suomalaiset eivät sitten jupise, kun Mauritanialainen tuomioistuin määrää Suomesta Afrikkaan kaapatut pojat sikäläiselle huoltajalleen lapsikaappaussopimusten vastaisesti.