Sisältöön
Haku:

Elefanttipuhetta


Last.fm

Kategoriat: Yleistä — 24.03.2006 @ 21:53

Last.fm palvelun kustomoitu listaLast.fm on palvelu, jonne voi pluginin avulla ladata tiedot tietokoneella kuunnellusta musiikista. Olen käyttänyt palvelua jo jokusen aikaa ja statistiikkaa on siis kertynyt ihan mukavasti.

Palvelussa on myös mahdollista liittää statistiikkaa omille www-sivuille tai weblogiin. Rekisteröidyin tänään palveluun ja aikani leikittyäni sain aikaiseksi oman pohjan listalle.

Tekemäni pohja sopii hyvin viikon soitetuimpien listaamiseen. Yksittäisten kappaleiden listaamisessa se tuntui hieman hajoavan. Kaiken lisäksi havaitsin juuri tätä kirjoittaessani, että soitettujen kappaleiden määrän noustessa sataan tai yli, viimeinen numero putoaa pois, enkä pääse enää muokkaamaan pohjaa. Pohja löytyy Last.fm:n galleriasta.

1 kommentti »

  1. Innostuin suunnattomasti kyseisestä palvelusta siihen ensimmäisen kerran törmätessäni, mutta pluginista löytyi pöyristyttävä puute: sitä ei ole mahdollista saada tunnistamaan artistia ja kappaletta tiedostonimestä, vaan vaatii aina id3-tagit biisit tunnistaakseen. Ihan pöhköä.

    Tomi — 25.03.2006 @ 11:53

Kommentit RSS-syötteenä. / TrackBack URI

Kirjoita kommentti

Jos kommenttisi ei heti lähettämisen jälkeen näy sivulla, se on jäänyt moderointijonoon ja ilmestyy, kunhan hyväksyn sen ensin. Tällä käytännöllä ei ole mitään tekemistä ennakkosensuurin kanssa, vaan kyse on roskakommenttien estämisestä. Niitä meinaan tulee satoja päivässä.

Sallitut XHTML-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>