Lordi oli keskustanuori
Näin kertoo päivän
Ilta-Sanomat. Lordin sanotaan olleen aktiivinen vaikuttaja ja apuohjaaja varhaisnuorisojärjestö Vesaisten leireillä. Tästä tulikin mieleeni, että osallistuin kesällä 1992 Vesaisten leirille Saarijärven Ahvenlammella, joten ei muuta kuin kaivamaan valokuva-arkistoja.
Sieltä löytyikin hämärässä otettu kuva itseäni hieman vanhemmasta ohjaajaporukasta, joista yhdellä on tummat pitkät hiukset ja Kiss-paita… Ettei olisi herra Putaansuu itse? En skannaa, en julkaise. Kuvan laatu on huono ja vihaiset fanit kääntäisivät blogini ylösalaisin. Mutta oli hän Lordi tai ei, joka tapauksessa Suomi on hyvin pieni maa.