Sisältöön
Haku:

Elefanttipuhetta


Ocarina Of Time

Kategoriat: Yleistä — 29.11.2003 @ 10:21

Ocarinaa on nyt mätetty noin puoleen väliin asti. Peli vie kyllä helposti mukanaan ja netissä on tullut roikuttua huomattavasti vähemmän, mikä ei sinänsä ole huono asia. Opintojakin täytyisi kuitenkin hoitaa. TVT-opinnoissa alkaa projektivaihe, jolloin pääsemme suunnittelemaan jonkinlaista oppimateriaalia verkkoon tai jonnekin.

Kuten jo niin monta kertaa aiemmin olen kironnut opintotukiasioita, on taas aihetta pieneen sadatteluun. Tuloseuranta kertoo, että tienestejä on sen verran liikaa, että Kela tulee perimään kolmen kuukauden tuet takaisin, enkä voi joulukuussa nostaa palkkaa. Ehkä selviäisi helpommalla, jos jättäisi tuet nostamatta kokonaan ja paiskisi vain töitä? Kyllähän ne opinnot siinä sivussa edistyvät ja kun tutkinnosta puuttuu enää n. 40 opintoviikkoa ja vasta kolmas vuosi menossa, niin huoletta voi lusmuilla sinne seitsemänteen vuoteen asti. Tähänhän se valtiovalta meidät on ajanut, kun toimeentuloa ei haluta turvata.

Valtiovalta haluaa myös rajoittaa Alkojen aukioloa. En ymmärrä, mitä etua sillä saavutettaisiin. Suomalainen päänsä sekaisin haluava henkilö hankkii sen alkoholijuomansa kyllä joka tapauksessa, oli Alko auki tai ei. Ehkä saamme taas pimeiden pullojen kaupustelijat katukuvaan takaisin, kun sitä viinaa saa tuoda ensi keväänä pakettiautollisen verran. Viiniäkin saa nykyään valmistaa itse laillisesti, joten miksi ostaa kallista alkoholia Alkosta. Vai aikooko valtiovalta kieltää viini- ja oluttarvikkeiden myynninkin ja ajaa kansalaiset taas kiljunvalmistuksen pariin.

1 kommentti »

  1. Hitto kun on tuon OOT:n pelaaminen jäänyt vähälle The Wind Wakerin ja Animal Crossingin takia. Ehdin pelata ensimmäisen isommista luolastoista läpi, jolloin jo Animal Crossing tipahti postiluukusta. Cube-pelaajan viisas neuvo: älä osta liikaa pelejä samanaikaisesti!

    Julius — 01.12.2003 @ 18:36

Kommentit RSS-syötteenä. / TrackBack URI

Kirjoita kommentti

Jos kommenttisi ei heti lähettämisen jälkeen näy sivulla, se on jäänyt moderointijonoon ja ilmestyy, kunhan hyväksyn sen ensin. Tällä käytännöllä ei ole mitään tekemistä ennakkosensuurin kanssa, vaan kyse on roskakommenttien estämisestä. Niitä meinaan tulee satoja päivässä.

Sallitut XHTML-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>