Sisältöön
Haku:

Elefanttipuhetta


Tyrin päivä vaihtuu Odinin päiväksi

Kategoriat: Yleistä — 19.10.2005 @ 00:36

Käytettävyysguru Nielsen kritisoi mm. blogien otsikoita (eikä muuten tarjoa pikalinkkejä väliotsikoihinsa. toim. huom.). Nielsenistä viis, sillä viikinkien päivien nimissä on munaa.

Viikonpäivien nimethän ovat peräisin vähän sieltä sun täältä. Valtaosa meikäläisten viikonpäivien nimistä periytyy viikinkiajoilta ja ne on väännetty alkukielestään suomalaisempaan muotoon.

Sunnuntai on auringon päivä (söndag), maanantai kuun päivä (m√•ndag). Tiistai on Tyrin päivä (tisdag), keskiviikkoa (onsdag) hallitsee Odin. Torstai on saanut nimensä Thorilta (torsdag) ja perjantai (fredag) Frejalta. Lauantai puolestaan on vanha kylpypäivä (lördag), joka on säilynyt perinteenä vuosituhansien ajan.

Osa viikonpäivien nimistä periytyy roomalaisilta. Sunnuntai on joko auringon (Solis) tai jumalan (Dominica) päivä; maanantai kuun (Luna). lisäksi päiville ovat antaneet nimensä Mars (tiistai), Merkurius (keskiviikko), Jupiter (torstai), Venus (perjantai) ja Saturnus (lauantai). Eri kielissä nämä nimet ovat edelleen hyvin pääteltävissä. Ranskaksi rimpsu kuuluu sunnuntaista lauantaihin seuraavasti: dimanche, lundi, mardi, mercredi, jeudi, vendredi, samedi.

Entäs keskiviikko sitten? No se on keskellä viikkoa. Mittwoch, kuten saksalaiset sanovat. Nimellä lienee goottilainen alkuperä.

Pohjois-Euroopassa nimet periytyvät pääosin viikingeiltä ja etelässäroomalaisilta.

Lisätietoa viikonpäivistä

Ei kommentteja »

Kukaan ei ole vielä kommentoinut.

Kommentit RSS-syötteenä. / TrackBack URI

Kirjoita kommentti

Jos kommenttisi ei heti lähettämisen jälkeen näy sivulla, se on jäänyt moderointijonoon ja ilmestyy, kunhan hyväksyn sen ensin. Tällä käytännöllä ei ole mitään tekemistä ennakkosensuurin kanssa, vaan kyse on roskakommenttien estämisestä. Niitä meinaan tulee satoja päivässä.

Sallitut XHTML-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>