Universaalia musiikin sanomaa
Rock-musiikin kehityskulku sai alkunsa rhythm and blues-vaikutteisesta musiikista. Rockin varhainen muoto rock’n'roll alkoi saavuttaa suurempaa jalansijaa 1950-luvun Yhdysvalloissa etupäässä mustien artistien, kuten Chuck Berryn, Little Richardin, Bo Diddleyn ja Fats Dominon toimesta. Myöhemmin rockin sanomaa alkoivat välittää myös valkoiset, joista tunnetuimpia lienevät Elvis Presley, Jerry Lee Lewis ja Johnny Cash.
Rock oli kapinaa ja on sitä tavallaan edelleen. Kapinaa etenkin konservatiivista elämänmenoa ja kristinuskoa kohtaan, mutta myös sortopolitiikkaa ja sotaa vastaan. Luonnollisesti rockmusiikkia ja sen alalajeja voidaan käyttää lähes mihin tarkoitukseen hyvänsä, mutta pääsääntöisesti rock on asettunut fundamentalisteja vastaan vapauden puolesta.
Yhä tänä päivänä monissa piireissä rock on hyvin paheksuttua ja sitä pidetään sopimattomana. Kaikki varmaan muistanevat ne lukuisat vastalauseet, joita Lordin euroviisuehdokkuus sai aikaan ja ne vielä suuremmat vastalauseet ja huolenaiheet yhteiskuntamme tulevaisuudesta Lordin voitettua ja saavutettua suosiota enemmänkin. Ahdasmielisyyttä kenties, joku saattaisi todeta, mutta joku toinen taho saattaisi pitää Lordin voittoa osoituksena saatanallisten voimien olemassaolosta ja niiden muodostamasta uhasta koko maailmalle.
Näin länsimaissa. Entäs itämaissa?
Malesiassa black metal -musiikki on pannassa. Freemuse-sivuston mukaan black metalin kannattajia voidaan asettaa syytteeseen islamilaisen lain nojalla
. Myös Marokossa ollaan samoilla linjoilla. The Guardianin mukaan marokkolainen tuomioistuin on julistanut vankeustuomiot yhdeksälle heavy metal -yhtyeiden jäsenelle. Syynä tuomioon on ollut mm. anti-islamilaisten t-paitojen pitäminen ja sanoitusten kirjoittaminen englanniksi. Yksi puolustusasianajajista kutsui oikeudenkäyntiä noitavainoksi, jonka tarkoituksena oli islamistien miellyttäminen.
Blabbermouth puolestaan kertoo, kuinka irakilainen metallibändi Acrassicauda on paennut Jordaniaan vuonna 2004 saatuaan uhkauksia radikaaleilta islamisteilta. Englantilainen Killing Miranda taasen sai vuonna 2005 niskaansa fatwan tehtyään musiikkia pornoelokuvaan, jonka pääosassa oli pornotähti Sahara, joka on muslimi, kertoo Terrorizer.
Saman julkaisun mukaan iranilainen heavy metal -bändi Koht Mian on julkaissut viidennen albuminsa Teheranissa ja se on saavuttanut suurta menestystä ja iranilaiset ovat jopa jonottaneet levyä kauppojen ovilla. Maassa on kielletty länsimaisen musiikin esittäminen ja tanssiminen ruoskimisen uhalla, mutta kyseinen albumi on instrumentaalinen, eikä instrumentaalimusiikin julkaiseminen usein vaadi lainkaan viranomaisten hyväksyntää. Kenties viranomaiset pelkäävät enemmän vääränlaisia sanoituksia, kuin itse musiikkia?
Musiikki soi kovalla ja tatuoidut fanit tanssivat ja heiluvat strobovalojen välkkyessä villisti heavy metalin tahdissa. Yhtäkkiä musiikki lakkaa ja yhtyeen keulahahmo tarttuu mikrofoniin ja julistaa: on rukousaika. Kukaan ei lähde rukoilemaan. Kaikki seisovat paikallaan ja odottavat bändin lopetettua soittamisen viereisen moskeijan rukouskutsun ajaksi. Pian musiikki taas jatkuu.
Näin raportoi Egyptistä CBS. Arabimuslimit kunnioittavat uskontoaan, mutta he myös rakastavat hevimusiikkia. Aina ei kuitenkaan ole Egyptin heviskenellä mennyt hyvin. 1997 noin 100 heavy metal- ja rockmusiikin fania pidätettiin Kairossa saatananpalvonnasta epäiltynä. Syvästi uskonnollisissa maissa tämä on erittäin vakava syytös. Egyptin valtiojohtoinen media toi julkisuuteen tarinoita huumeidenkäytöstä, ryhmäseksistä ja oudoista saatanallisista rituaaleista kissantappamisineen. Fanit kuvailtiin pilalle hemmotelluiksi rikkaiksi kakaroiksi, jotka etsivät sisältöä elämäänsä musiikista, seksistä ja huumeista. Egyptin viranomaiset ovatkin kieltäneet heavy metal -konsertit, mutta valvonnan höllentyessä entinen meno jatkuu. Alkoholia ei sallita, he haluavat vain nauttia musiikista rauhassa ja pysyä poissa hankaluuksista. Mustiin pukeutuminen ja kovaäänisen musiikin kuuntelu ei tarkoita, että kyseessä olisi saatananpalvonta.
Pakistanista puolestaan tulee Junoon, Aasian U2, kuten Orange County Weekly yhtyettä tituleeraa. Jos haluatte ymmärtää rockin universaaliuden, kuvitelkaa pakistanilainen laulaja soittamassa irlantilaista rock-veisua libanonilaisen bändin kanssa kahden marokkolaisen ja amerikkalaisen kuunnellessa.
Junoonin keulahahmo Salman Ahmad on mm. ollut osallisena BBC:n dokumentissa The Rock Star & The Mullahs, joka vei hänet saman pöydän ääreen fundamentalistien uskonnollisten johtajien kanssa keskustelemaan islamin tarkoituksesta. Dokumentissa Ahmad mm. haastaa uskonnolliset johtajat näyttämään Koraanista kohdat, jossa musiikin soittaminen kielletään. Hän myös todistaa, että laulaminen ja soittaminen voi olla uskonnollista ja tarttuu kitaraansa laulaen Koraanin sanoja. Mullahit ovat hermostuneita ja pysyvät väitteessään, että islam kieltää tällaisen. Kun kamerat on sammutettu, he Ahmadin mukaan myönsivät tunnistaneensa hänen laulujensa sanoista suurimman osan.
Pakistanissa kasvanut Ahmad kuvailee kotikaupunkinsa Lahorea sekoitukseksi köyhyyttä, väkivaltaa ja uskonnollisia ääriliikkeitä. Niinpä hänen laulunsa ovat kuvanneet vapautta, rakkautta ja toivoa.
Marokkolainen Reda Zine toteaa: Soitamme heviä, koska elämämme on raskasta. Marokosta Pakistaniin metalli, thrash, punk ja rap ovat jatkuvasti kasvavassa suosiossa juuri sen vuoksi, koska ne tarjoavat mahdollisuuden julkisesti kritisoida suljettuja ja painostavia yhteiskuntia.
OCW:n mukaan Junoonin musiikki kaataa raja-aitoja ja tarjoilee soundtrackin rauhanprosessille Pakistanin ja Intian välillä. Vaihtoehtoinen soundtrack saattaa olla George W. Bushin ja Osama Bin Ladenin duetto, jota lienemme kuulleet jo aivan tarpeeksi.
Ja muuten, Junoon kuulostaa aivan U2:lta.
Hevarit on muuten tällä hetkellä ehkä perussuomalaisinta (en tarkoita puoluekantaa) nuorisoa, mitä löytyy. Tietysti sielläkin on itsensäviiltelijäsääligoottia ja kirkonpolttajaa joukossa, mutta ihan nää perushevarit. Oikealla tavalla juntteja, omasta itsestään, maastaan ja musiikkimaustaan oikealla tavalla ylpeitä ihmisiä.
Tähän tietysti auttaa se, että suomihevillä menee maailmalla vissiin ihan hyvin.
Nouseeko hevikansasta Suomen pelastus? Ugh.
reino — 25.01.2007 @ 00:22