Vaakuna vaihtoon?
Tampereen neuvostohenkiseksi haukuttu vaakuna halutaan vaihtaa. Haukku osuu kuin nyrkki silmään, sillä vaakunasta käytännössä puuttuu vain sirppi. Vasara siinä jo on ja väritkin ovat kohdallaan.
Vanha vaakuna ei ole heraldiikan sääntöjen mukainen, eikä erityisen kaunis, mutta arvokkuutta siinä ainakin on rutkasti enemmän.
Olen ehdottomasti nykyisen vaakunan kannalla. Arvokkuus lienee pitkälti katsojan silmässä, sillä minulle – ulkopaikkakuntalaisena – tuo vanha vaakuna tuo mieleen lähinnä ylivuotisen auringossa haalistuneen tupakka-askin kannen.
Tampere yhdistyy suomalaisten mielessä yleensä teollisuuteen, jonka symbolina vasaraa vaakunassa osuvasti käytetään. Jos kaupungissa koetaan kollektiivista häpeää teollisista juurista, voi vasaran poistaminen olla tietysti paikallaan.
Paljonpa ovat kommunistit onnistuneet pilaamaan käyttämällä punaista ja kultaa Neuvostoliiton ja muiden valtakuntiensa lipuissa. Tampereen vaakunan värit periytynevät kuitenkin paljon kauempaa historiasta: samat värit ovat hallitsevassa roolissa mm. vuosisatoja vanhoissa Suomen ja Hämeen vaakunoissa.
Tarmo Järvi — 02.02.2007 @ 18:03