Elefanttipuhetta

Kun televisiossa mainostetaan Richard Claydermanin ja Michael Boltonin levyjä on hyvin todennäköistä, että joulu on ovella. Yöks. Joulun suhteen olen hyvin pitkälti samoilla linjoilla kuin Schizo-Janne.

Prismassa noin 4-vuotias poika oli syventynyt tutkimaan legopakettia ja huhuili äitiään katsomaan. Mieleeni muistuivat kaikki ne isot legopaketit ja Skeletorin Pääkallolinna, jotka jäivät lapsuuden jouluina saamatta. En ole katkera. Eihän kaikkea voi saada.

Kauppareissulla tuli ostettua täysi kassillinen ruokaa ja rahaa kului vain 18,50 €. Summasta tuli mieleeni se joidenkin henkilöiden harrastama valitus, kuinka ennen sai kaupasta satasella ison säkillisen ruokaa ja nyt ei saa 20 eurolla kuin paketin näkkileipää ja voita. Ei kai sitä kahdellakympillä mitään saakaan, jos ostaa iltapäivälehtiä, karkkipusseja, tupakkaa tai muita ei-niin-välttämättömiä tuotteita. Kun ostaa vain välttämättömimmät elintarvikkeet ja hygieniatuotteet, säästää huomattavia summia. Eri asia sitten on jääkö niistä säästyneistä rahoista mitään säästöön, vai menevätkö ne jonnekin muualle.

Visalaskun “pienuus” yllätti. Lasku oli 100 € odotettua pienempi. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä kuoressa olikin kaksi laskua, joiden yhteenlaskettu summa olikin 50 € odotettua suurempi. Rähmä. Kaksi laskua johtuu tietysti taannoisesta kortin katoamisesta.